Ollaan oltu ekaa kertaa Pyhällä yli 15 vuotta sitten! Valitettavasti mulla ei oo tällä koneella nyt mitään kunnon arkistojen kätköistä löytyviä helmiä, mutta osa tän kirjoituksen kuvista on vuosilta 2010 ja 2012. Oltiin tuolla siis ekan kerran yli 15 vuotta sitten ja ollaan käyty siellä yli 10 kertaa, en ees muista tarkkaa lukumäärää. En oo koskaan ollut Lapissa missään muualla, varsinkin nyt kun sinne ehtii suunnilleen kerran kahdessa vuodessa, ei ole ollut edes tarvetta mennä muualle. Pyhä on semmonen paikka, mihin haluaa aina takaisin <3 15 vuoden aikana se on muuttunut, ja ollaan nähty sen kasvavan, mutta silti se on semmonen ihmisenkokoinen, rauhoittumisen paikka. Hiihtolomalla (okei maanantai-illan) after skissä rinnebaarissa oli meidän lisäksi ehkä viisi ihmistä, eli se ei todella ole bilemesta :D Sieltä löytyy kuitenkin aina ne kaikista tärkeimmät: aina Pohjoisrinteet, jotka ei metsäreitteineen petä koskaan, sieltä löytyy aina parasta ruokaa Huttu-Uulasta, jonka omistaja "Komee" tunnistaa meiät, vaikka viimisimmästä visiitistä olisikin kulunut pari vuotta.
Vähän lisää tunnelmakuvia edellisiltä vuosilta:
 |
| Välimatka on suhteellinen käsite |
Tälläkin kerralla reissu meni varsin perinteisesti. Lapissa löytää aina itestään ulkoiluihmisen. On ihanaa, kun menee nukkumaan aikaisin, että ehtii saamaan kunnon yöunet, vaikka onkin pystyssä ennen yhdeksää (joka on mulle tosi aikasin!) ja sitten on koko päivän ulkona. Pari päivää kulu mulla lautaillessa ja yhtenä päivänä käytiin hiihtämässä. Meiän perulaisvahvistukselle Lappi oli varsin eksoottinen ja se lumen määrä yllätti. Iskä opetti sitä hiihtämään ja mua suuresti harmittaa, etten nähnyt tätä näytöstä! Oli se kuulemma ihan muutaman kerran kaatunut ennen kun tajusi jutun juonen. Tosin silti toisena päivänä äiti löysi sen umpihangesta "oikaisemasta" mökille.. Tarina ei kerro, mikä älynväläys oli saattanut sen sinne umpihankeen hiihtämään, oli varmaan hieman haastavaa :D
Muistaakseni ihan ekalla kerralla Lapissa ollessa olin viel niin pieni, etten lasketellut, mutta seuraavana vuonna sitten kyl jo painelin suksilla. Suksilla menin muutamat vuodet, kunnes opettelin laudan. En lautaile oikeastaan muuten kun Lapissa, joten se on aina hieman jännittävää mennä kahen vuoden tauon jälkeen mäkeen, varsinkin kun itsesuojeluvaisto kasvaa vuosi vuodelta.. Se on kuitenkin ihana huomata, että joka kerta se taito jostain selkärangasta tulee ja tälläkin kertaa viiletin mäkeä todella kovaakin alas. Rakastan lautailua! Se vapauden tunne on jotain todella voimauttavaa ja sitten kun uskaltautuu metsäreiteille välillä juuttumaan umpihankeen, on fiilis loistava. Eka päivä meni ihan sika hyvin, mutta mökille päästessä olin aivan kuollut. Se on hullun raskasta liikuntaa, kun joudut kontrolloimaan kroppaasi aivan koko ajan. Seuraavana päivänä mun koko keho huusi vastalauseita, mutta kun lippu oli kaheksi päiväksi ostettu, oli pakko mennä mäkeen. Aluksi oli ihan hirveetä, en luottanut itteeni yhtään ja olin varma, että kaadun joka toinen sekunti. Mäen huipulta itkuinen puhelu iskälle ja sen neuvo oli, että ota shotti! Noh en alkanut kuitenkaan ryyppäämään, mutta tunnetusti hyvä ruoka, parempi mieli ja Uulan päivän pihvin jälkeen johan pystyi taas laskemaan hyvällä itsetunnolla ja ilman pelkoa siitä, että kuolee minä hetkenä tahansa :D
 |
| Oli tosi turvallinen olo lähteä laskemaan ekaa laskua kahteen vuoteen, kun näkyvyys oli tämä.. |
On se vaan niin uskomattoman rakas paikka <3
