Viimeisiä viedään

Huhhuh! Enää olis muutama päivä lähtöön, ja yhä edelleen asiat jonkun verran levällään. Tänään oon ollut ahkera ja sainkin (melkein) viimeiset koulujutut hoidettua! Kuusi tuntia vietin kirjastossa, mutta sainpa alue- ja kulttuurintutkimuksen kurssille oppimispäiväkirjan kirjoitettua loppuun ja viimeisen esseen tehtyä. Oli mahtava tunne, kun n. klo 19 kävin palauttamassa tekstit laatikkoon, Suomessa yliopistossa tarttee näyttäytyä seuraavan kerran sitten syyskuun alussa. Jotenkin oli niin vapaa tunne, ja sellainen olo ettei tartte pitkään aikaan opiskella mitään, unohdin hetkeksi sen, että menen Limaan nimenomaan opiskelemaan :D Nojaa, kyllä tässä nyt pari viikkoa on, ennen kun siellä sitten alkaa opiskelu (mikä jännittää suuresti!).

Tunti sitten pakkaaminen näytti vielä tältä :D

Tänään kävin myös hammaslääkärillä ja multa paikattiin (miks mun tekee koko ajan mieli sanoa poistettiin?) elämäni ensimmäinen reikä! Jännitti ihan tosi paljon ja hainkin Heidiltä henkistä tukea. Hammaslääkäri kysyi, että haluanko puudutusta ja mä totesin, että en tiedä, kun ei ole kokemusta reikien paikkaamisesta. No hyvä, että päädyttiin siihen, ettei puuduteta, sillä itse poraaminen kesti varmaan alle 5 minuuttia ja vihlasi vaan muutaman kerran kunnolla. Ihan turhaan pelkäsin, oli kyllä todella positiivinen yllätys :)

Eilen Sofia oli mun luona ja parannettiin maailmaa kera viinipullon, oli tosi kivaa! Se sai mut hetkeksi unohtaa, että kuinka paljon on vielä juttuja hoidettavana :D Mutta kuten jo sanoin, niin onneks oon ollut tänään tosi ahkera, toi matkalaukku on jo vähän täydempi (kun kuvan ottamishetkellä) ja kaikki miljoonat paperit on järjestyksessä ja valmiina lähtöön. Huomenna täytyy vielä kirjoittaa vähän reconquistasta, siivota ja pakata loppuun, ja iskä tulee sitten hakemaan mut pariksi viimeiseksi päiväksi Riihimäelle. Lauantaina on sitten lähtö ja tosiaan ensimmäinen vajaa viikko kuluu Espanjassa opintoretkellä metsästäen Mio Cidiä, Espanjan kansallissankaria opiskelijakavereiden kanssa, ja 8.3 lähden sitten Madridista suoraan Limaan. En yhä edelleenkään voi tajuta, että se lähtö on ihan just! Minne nää pari viime kuukautta on oikein menny?

Ihana sää tänään!

On se vaan yksi näteimmistä asioista Helsingissä (ja kökkö puhelimen laatu)

Älä tartu mun siipiini

Tää on uskomatonta, miten kaikilla mahdollisilla tavoilla sitä pystyykään välttelemään koulujuttuja. Mun motivaatio on ollut pahasti hukassa oikeastaan koko lukuvuoden, eikä se ole missään löydettävissä, siltä ainakin tuntuu. Nyt on viikko enää aikaa lähtöön ja kun seitsemän päivän työputkesta on selvitty, olisi pakko keskittyä muutamaan viimeiseen koulujuttuun, mitä pitäisi vielä hoitaa, mutta kun ei vaan millään kiinnostaisi! Mulle on aivan mahdotonta saada mitään ennen viime hetkeä valmiiksi, keksin aina kaikkea muuta tekemistä ja sitten myöhään illalla tartun vasta pakon edestä tehtäviin ja kirjoitan niitä pitkälle yöhön. Eivätkä ne yleensä edes ole niin isoja juttuja, aloittaminen vaan on niin mahdotonta! Milloinkohan sitä oppisi tehokkaaksi? Nyt varsinkin kun tämä kurssi (Alue- ja kultuurintutkimuksen lähestymistapoja) ei ole mitenkään erityisen kiinnostava, on motivaatio vielä enemmän hukassa. Tai itse asiassa olisi mielenkiintoinen, mutta luettavat ja analysoitavat tekstit ovat vain olleet aivan liian abstrakteja ja niistä on vaikea saada mitään irti, ja ensimmäinen reaktioni on yleensä vain siirtää tehtävää koko ajan kauemmaksi, kunnes ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tehdä se ja sitten tuskaillaan.

Olisi myös kiva oppia taito tehdä jotain edes puoliksi vain, ja sallia itselleen välillä jopa alisuorittaminen jotta tehtäviin ei kuluisi niin paljon aikaa. Yksi ominaisuuksistani (sekä hyvässä että pahassa) on nimittäin se, etten osaa tehdä mitään vain puoliksi, vaan kaikki täytyy aina tehdä kunnolla ja se käy välillä aika raskaaksi. Huoh, olipahan pitkä selitys näin pienestä asiasta, ehkä tämän tekstin kirjoittamisen jälkeen on vain pakko lopettaa valittaminen ja alkaa tekemään, että pääsisi nukkumaankin tänään vielä :D

Tosiaan nyt on alle viikko aikaa lähtöön! En vain ymmärrä miten aika on mennyt näin nopeasti, niin vähän aikaa enää ja niin paljon tehtävää vielä! Viime viikko meni tosiaan töissä aika lailla, olin seitsemän päivää putkeen aika pitkiä päiviä, viime hetken matkakassan kerryttämistä. Perjantaina oli viimeinen työpäivä, ja tuntuu todella hassulta, ettei mene sinne viiteen kuukauteen. Vaikka työhön hajoaa välillä pää, suurimman osan ajasta pidän siitä kuitenkin, ja siellä on töissä paljon minulle tärkeitä ihmisiä, mikä auttaa jaksamaan. Vaikka olen onnellinen, ettei viiteen kuukauteen tarvitse tehdä töitä (ja todella toivon, että se vaikuttaisi opiskelumotivaatiooni, tarvitsen sen todella takaisin, sillä Perussa kurssien eteen täytyy tehdä vielä paljon enemmän töitä kuin täällä), on silti hieman haikea olo. Tulee ikävä sitä paikkaa, tai eniten niitä ihmisiä!

Eilen pidin Riihimäellä läksiäiset ystävilleni, ja oli todella hauska ilta! Emme lähteneet baariin ollenkaan, pidettiin ihan vaan kotibileet, joka oli kyllä todella virkistävää. Oli todella ihana rento ilta ja parasta seuraa :) Vaikkei olekaan älyttömän kauaa pois Suomesta, on se silti niin vaikeaa sanoa heiheit kaikille, tulee niin ikävä kaikkia tärkeitä ihmisiä. Olen todella innoissani lähdössä Peruun, tottakai, mutta nyt kaikki on vihdoin niin mielettömän hyvin Suomessakin ja olen niin onnellinen, etten millään haluaisi jättää näitä ihmisiä ja tätä elämää. Mutta pianhan oon jo takaisin, ja niin monta kokemusta rikkaampana :) Ja tietenkin olen innoissani lähdöstä! Aina kun ajatteleekin, tulee perhosia vatsaan. Vaikka olen tiennyt tästä lähdöstä jo viime toukokuusta lähtien, tuli tämä kuitenkin jotenkin niin salakavalasti ja puun takaa, etten vieläkään ymmärrä, että alle viikon päästä ollaan lentokentällä.

Ja jos meinaan tosissaan olla siellä lentokentällä alle viikon päästä, täytyisi nyt ehkä oikeasti hoitaa nämä pakolliset jutut alta pois ja lopettaa esseen pakoilu, nyt oikeasti alan kirjoittaa (haha :D ketä mä yritän huijata?).. Kuvat eivät liity asiaan millään lailla, mutta jotain kaunista piti saada kuvitukseksi, nämä on otettu viime kesänä Valencian läheltä Calpesta, ehkä kauneimmat maisemat mitä olen koskaan nähnyt!

Elämä on nyt

Tämä on nyt ihan tosi outoa. Oon hirveen pitkään jollain tasolla miettinyt, että haluisin perustaa oman blogin, mutta en ole tiennyt mistä sitten kirjottaisin ja ensinnäkin, miten nimeäisin blogini. No, kirjoitusaihe löytyi, sillä mun lähtö Peruun, Limaan vaihtoon viideksi kuukaudeksi lähestyy ja on enää kolmen viikon päässä! Tämä on helppo ja mukava tapa kertoa kuulumisiani kaikille (joita ne kiinnostaa :D) tähän mennessä elämäni suurimmalta seikkailulta. Samalla tämän tarkoitus ei kuitenkaan ole olla pelkkä matkablogi, sillä ainakin vakaa aikomus on kirjoittaa myös muista elämään liittyvistä asioista, joihin ei ole aikaisemmin tuntunut olevan kanavaa, ja myös jatkaa tätä Limasta paluunkin jälkeen. Katotaan miten käy.

Vaikeus keksiä blogin nimeä on ollut suurin este siihen, miksi tää aloittaminen on aina vaan venynyt. En tiedä onko tämäkään nyt täydellinen, mutta sopii mulle muistutuksena. Yksi tämän hetken lempiartistini on Cheek, ja kappale Ei oikotietä yksi lemppari. Nimi on aika kliseinen, mutta en tiedä, mun mielestä kliseet ei kuulosta suomeksi läheskään yhtä pahalta kuin englanniksi :D Ja kuten sanoin, toi on myös muistutuksena itselle siitä, kuinka elämä on nyt ja kuinka olen just nyt todella onnellinen ja kuinka siihen ei vaan valitettavasti ole oikotietä. Mun yleisasenne elämään on välillä "nokka kohti uusia pettymyksiä", mutta ei täysin vaan sillä pessimistisellä tavalla, vaan ajatus on, että hittoakos väliä, mitään ei menetä jos yrittää, eikä mitään saavuta jos ei välillä pety, ei pidä ottaa elämää liian vakavasti. Tää elämänasenne on kehittynyt oikeastaan vasta tässä vuoden aikana, kun elämäkin on muuttunut aika lailla ja vaikka on menettänyt paljon, sitä pysähtyy välillä myös ymmärtämään kuinka paljon on saavuttanut, ja kuinka on tehnyt töitä onnellisuuden eteen.

Menipähän nyt syvälliseksi. Mut joo, tämmöstä tekstiä tää tulee aina varmasti olemaan, välillä sekavaa ja poukkoilevaa ja epämääräistä höpötystä. Mutta te kaikki, jotka tätä jossain vaiheessa tuutte lukemaan, luultavasti tunnette mut, joten se ei tuu yllätyksenä :D

Nämä kuvat on Rovaniemeltä, jossa olin viikonloppuna pienellä minilomalla Kasun ja Lotan luona. Ne on nyt asunut sen vajaa neljä vuotta siellä ja laskeskeltiin, että tämä tais olla mun seitsemäs visiitti siellä. Ja viimeinen, koska ne muuttaa tänä keväänä pois. Sen takia oli ihana, kun vielä kerran ehti käymään siellä, että sai viettää kunnolla aikaa niidenkin kanssa, kun seuraavaksi näkee joskus kesällä vasta, ja koska pääsi vielä kerran nauttimaan Rovaniemestä. Rakastan sitä kaupunkia! Sopivan kokoinen, halpa, kaikki palvelut löytyy, ihania ravintoloita ja baareja, aivan erilainen elämänmeno kuin etelässä, ja kesällä se uskomaton valoisuus! Nyt oli todella kylmä, mutta mielettömän kaunista, käytiin lauantaina ihailemassa maisemia Pöykkölässä avantouintipaikalla ja Ounasvaaran huipulla. Joka visiitillä Rollosta näkee jonkun uuden, ihanan puolen! Vietettiin ihanan rento viikonloppu noiden luona, yliopistolla, suklaakahvilassa, tennishallilla, parissa eri baarissa, Ounasvaaran kahviossa, Wingston-ravintolassa ja jäähallilla. Kotimatka meni varsin leppoisasti Kasun ja sen kahden kaverin seurassa, meillä oli varsinainen maakuntamatkailureissu, ja kolmen aikaan yöllä saavuttiin vasta Riihimäelle. Sieltä sitten tänään paluu takaisin arkeen, tuntui aikas raskaalta ihanan viikonlopun jälkeen. Rollo vaan on <3

Ulkoasua varmaan muokkailen pikkuhiljaa kunhan osaan/kerkiän/jaksan, mutta tärkeintä, että sain tämän aikaiseksi! Tästä se sitten lähtee :)