Tässä elämä on

Oi oi. Kaikkea jännää tapahtunut tässä viime päivinä, mutta en tiedä johtaako se haluttuun lopputulokseen hmm. Tänään mennään jonnekin festareille, jossa on perinteistä musiikkia viidakosta, ja jota normaalisti järjestetään vain Oxapampassa (eli siellä, missä oltiin pääsiäisenä). Luvassa varmasti hauska ilta, mahtavaa musiikkia, paljon juotavaa ja hyviä tyyppejä :)

Vitsi tää mun laiskuus koulutehtävien kanssa on saanut kyllä ihan uusia ulottuvuuksia tässä maassa. Nyt kun omistaa vähän vapaa-aikaakin, toisin kuin Suomessa, niin ei ainakaan saa mitään aikaseks. Tänään päivän suurin saavutus on ollut käydä läheisessä ravintolossa syömässä :D Mutta okei, on kuitenkin illalla noi festarit, joten ei tää ihan vaan jumittaessa mene. Mutta siis, paniikki luettavista teksteistä saapuu sitten varmaan parin viikon päästä, mutta se on sitten sen ajan ongelma.

Ja oon nyt nähtäväsi aivan täysin lukossa kirjoittamisen kanssa, joten ehkä vaan oon hiljaa ja teen sen, millä ajatuksella tätä lähinkin kirjoittaa, eli laitan teille kuvia, joita on parin viikon aikana kertynyt kännykkään, että näätte vähän minkälaista tää elämä täällä on.

Perinteisiä päiviä yliopistolla, tuntien välissä nurmikolla makaillen ja lukien ja syöden, plato básico, eli ruoka, leipä ja juoma maksaa 3,60 solia, eli vähän päälle euron. Ja aina on ihmisiä ja paljon jonoa, että saa ruokaa.

Tässä siis jotain fiiliksiä parin viimeisen viikon ajalta, on tullut tutustuttua kaupunkiin vihdoin jo vähän enemmän :)

Mutta ei mulla muuta, täytyy mennä valmistautumaan (ja väsyttää liikaa..). Hauskaa viikonlopun jatkoa kaikille!

I feel good

...I knew that I would. Tossa kun edellistä kertaa kirjoitin niin oli tosiaan vähän ahdistus päällä ja seuraavana päivänä jatku sama fiili. Tuntui vaan yksinkertaisesti siltä, ettei ole energiaa mihinkään ja haluaisi kaikista mieluiten vaan maata sängyn pohjalla. Mikään ei tuntunut sujuvan ja meni hermot ihan sairaan nopeasti. Mikä lie yhtäkkinen kulttuurishokki oli, toivoin vain että se menisi ohi ja onneksi tuntuu menneenkin, nimittäin nyt on taas hyvä olo ja into kaikkeen takaisin :)

Tänään olin yliopistolla 12 tuntia, aamukahdeksasta iltakahdeksaan. Oli hullua! En oo varmaan koskaan viettänyt noin kauaa aikaa missään koulussa muuten kuin kirjastossa opiskelemassa, mutta luennoilla ei todellakaan. Ei mun kaikki tiistait onneksi tule olemaan tollaisia, mutta kun tällä viikolla me saadaan käydä kaikilla luennoilla ja testata, että mitä sitten lopullisesti ensi viikolla halutaan ottaa kun meidän pitää ilmoittautua kursseille. Joten testasin sitten kunnolla :D Aamulla oli ensin etnografía andina -kurssi, joka käsittelee Andien asukkaiden etnisyyttä ja heidän kulttuuriaan. Hirveän mielenkiintoinen oli kyllä, mutta en varmaan silti ota sitä, kun on sen verran muitakin kursseja tiedossa. Sen jälkeen menin kirjallisuuden luennolle (tai oikeastaan se on 1900-luvun runoutta), jota mua ei mitenkään älyttömästi innostaisi ottaa, mutta on pakko, sillä Latinalaisen Amerikan kirjallisuus kuuluu pakollisena meidän opintoihin, eikä mua todella innosta tehdä sitä Suomessa, sillä sen opettaja on hieman hmmh.. mielenkiintoinen. Kyllä toi runouden kurssi ihan mielenkiintoiselta kuulosti ja opettaja oli todella hauska, joten eiköhän siitä kiva tuu :) Tosin siihen pitää tehdä "ihan pikkuinen essee vaan .. minimissään 10 sivua" .. 10 sivua jonkun runon analysointia? Juu toki, aivan pikku juttu. Ja tämä essee tietenkin vielä väli- ja loppukokeen ja monen luettavan tekstin lisäksi. Nojaa, en jaksa vielä murehtia asiaa :D

Ton luennon jälkeen oli pari tuntia vapaata ja sen jälkeen ketsuan tunti. Sitä olin odottanut tosi paljon, ja se kyllä todella täytti mun odotukset, oon nyt jo aivan rakastunut! Se ei ole varsinaisesti sitä, että meille opettettaisiin ketsuaa vieraana kielenä, niin että oppisi juttelemaan jokapäiväisistä asioista, vaan siinä enemmän keskitytään kielioppiin ja sitä kautta opitaan kieltä. Toinen tärkeä osa on kertoa kulttuurista, joka avautuu sitten sen kielen kautta. Opettaja on semmoinen nuori mies, jota oli ihanan helppo ymmärtää, ja oon tästä kurssista mielettömän innoissani! Kuinka hienoa voi olla opetella kieltä ja kulttuuria, jossa on esimerkiksi kaksi erilaista tapaa ilmaista menneisyys, joista toisella ilmaistaan sitä, mitä on oikeasti tapahtunut ja toisella sitä mitä on alitajuisesti tapahtunut kun ei ole ollut tietoinen, vaikkapa unissa tai jos on ollut liian humalassa. Kuulostaa niin jännältä, enkä malta odottaa et opin lisää :)

Sen kurssin jälkeen mulla oli tunti aikaa ennen seuraavaa ja koska opettaja oli sanonut, että se on jo vienyt kurssilla tarvittavat paperit "fotocopiadoraan", josta voi käydä ostamassa kopiot, niin ajattelin että mullahan on nyt hyvin aikaa hakea ne. No, menin tälläisen jonon perälle ja aloin jonottaa.. Eka tossa jonotetaan kertomaan, minkä kurssin paperit haluat. Sitten meet toiseen jonoon, että pääset maksamaan kopiot ja sen jälkeen odotat vielä jonkin aikaa, että paperit valmistuu. Jonotin, jonotin ja jonotin vielä hetken lisää ja kello alkoi pian lyödä kuus ja mun seuraava kurssi alkaisi pian.. No olin siinä vaiheessa jo aika lähellä ja aattelin, että mä voin sitten vaikka myöhästyä, en voi nyt luovuttaa. Aika tasan tunnin jonottamisen jälkeen pääsin siihen ekalle tiskille asti ja kerroin asiani. Ja olinkin sitten jonottanut tunnin vain kuullakseni, ettei heillä ollut niitä kopioita vielä (vaikka opettaja oli niin sanonut), mañana sitten.. Hieman kiehuin tuossa vaiheessa! No mutta näin tää elämä täällä vaan on, ja kun vertaa vaikka Mimmin Argentiina-juttuihin, niin oon kuitenkin aika helpolla päässyt, joten ehkä jaksan asettaa itseni huomenna hymyssä suin tohon jonoon uudestaan :D

Viimeinen kurssi oli nimeltään ecoturismo ja kurssikuvauksessa sanottiin, että kurssilla toteutetaan erilaisia retkiä Liman ympäristöön. Kurssihan ei varsinaisesti liity mun opiskelualaan, mutta kyllä sitä aina voi tunkea tollaisia kursseja muihin opintoihin, kyllä sen varmasti saa hyväksiluettua. Vähän väsytti jo tossa vaiheessa, mutta kurssi vaikutti kyllä mielenkiintoiselta ja sopivan haastavalta. Siihen sisältyy myös jonkun verran ryhmätöitä, ja opettaja kuulemma jakaa ryhmät niin, että jokaisessa on maksimissaan kaksi vaihto-opiskelijaa ja loput perulaisia, kiva sitten tolla lailla päästä kontaktiin heidän kanssa enemmän.

Täällä kampuksella kulkee noita eläimiä (peurojako noi on? mun eläintuntemus on surkeeta :D) vapaana ja ne tulee hämmentävän lähelle ihmisiä. Lupaan joku päivä ottaa kampuksella enemmän kuvia! Mutta kampus on kyllä tosi kiva, valtavan iso, mutta on kiva kun on niin paljon nurmikkoa, jossa voi istua syömässä ja viettämässä aikaa :) On muuten hassua, kuinka nuorta porukkaa yliopistolla on! Paikalliset tulee yliopistoon yleensä suoraan lukiosta, eli jopa 17-vuotiaina. Ja koska Católica on yksityinen yliopisto, on sinne helpompi päästä kuin julkiseen, jolloin porukka on ehkä jopa vielä nuorempaa kuin julkisessa. Mulla on nyt kolme kurssia tiedekunnassa Generales Letras ja yksi Letras y Ciencias Humanas -tiedekunnasta. Toi Generales letras on kaikista "pahin", sillä jokainen perulainen, joka tulee Católicaan ja haluaa opiskella jotain humanistista ja sosiaalista, viettää ensin kaksi vuotta tossa tiedekunnassa laajentaen tietojaan ja vasta sitten siirtyy varsinaiseen opiskeluaineeseensa. Joten näillä munkin kolmella kurssilla on sitten niitä 18-19 -vuotiaita. Ei se varsinaisesti haittaa mitään, mutta jotenkin siitä on vaan todella tietoinen, että kaikki on mua nuorempia. Se on todella hassua, koska mä oon vielä aikas nuori vaihto-opiskelijaksi, yleensä vaihtoon mennään vähän myöhemmin. Nojoo, ehkä mä selviän niiden lasten kanssa kuitenkin :D

Mutta siis, oon nyt taas tosi innoissani kaikesta ja hyvillä fiiliksillä. Kaikki mun kurssit vaikuttaa mielenkiintoisilta, ja vaikka vähän hirvittääkin valtava työmäärä, joka on edessä, oon kuitenkin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan innoissani opiskelusta ja se on tosi jännä tunne! Toi viimeinen kuva on ihan vaan yks jännä yksityiskohta tästä maasta. Limassa oli nimittäin sunnuntain vaalit siitä, saako kaupunginjohtaja jatkaa virassaan vai ei (en oo muuten ihan varma kumpi mielipide voitti :o), ja jo perjantaista lähtien kaupoissa pistettiin alkoholit piiloon, eikä niitä saanut myydä kunnes vaalit oli ohi. Myöskin kun mentiin perjantaina ulos, oli ulkona aika paljon poliiseja vahtimassa, ettei perulaiset kulje missään pullot kädessä ja juopottele. En tiedä liittyykö toi sitten siihen, ettei kenenkään arvostelukyky heikkene krapulan tai kännin takia, mutta Suomessa tollainen ei toimisi ikinä. Kaikkihan menis ihan sekaisin ja Alkossa hullut jonot, jos ei melkein neljään päivään myytäisi alkoholia :D

Viimeisiä viedään

Huhhuh! Enää olis muutama päivä lähtöön, ja yhä edelleen asiat jonkun verran levällään. Tänään oon ollut ahkera ja sainkin (melkein) viimeiset koulujutut hoidettua! Kuusi tuntia vietin kirjastossa, mutta sainpa alue- ja kulttuurintutkimuksen kurssille oppimispäiväkirjan kirjoitettua loppuun ja viimeisen esseen tehtyä. Oli mahtava tunne, kun n. klo 19 kävin palauttamassa tekstit laatikkoon, Suomessa yliopistossa tarttee näyttäytyä seuraavan kerran sitten syyskuun alussa. Jotenkin oli niin vapaa tunne, ja sellainen olo ettei tartte pitkään aikaan opiskella mitään, unohdin hetkeksi sen, että menen Limaan nimenomaan opiskelemaan :D Nojaa, kyllä tässä nyt pari viikkoa on, ennen kun siellä sitten alkaa opiskelu (mikä jännittää suuresti!).

Tunti sitten pakkaaminen näytti vielä tältä :D

Tänään kävin myös hammaslääkärillä ja multa paikattiin (miks mun tekee koko ajan mieli sanoa poistettiin?) elämäni ensimmäinen reikä! Jännitti ihan tosi paljon ja hainkin Heidiltä henkistä tukea. Hammaslääkäri kysyi, että haluanko puudutusta ja mä totesin, että en tiedä, kun ei ole kokemusta reikien paikkaamisesta. No hyvä, että päädyttiin siihen, ettei puuduteta, sillä itse poraaminen kesti varmaan alle 5 minuuttia ja vihlasi vaan muutaman kerran kunnolla. Ihan turhaan pelkäsin, oli kyllä todella positiivinen yllätys :)

Eilen Sofia oli mun luona ja parannettiin maailmaa kera viinipullon, oli tosi kivaa! Se sai mut hetkeksi unohtaa, että kuinka paljon on vielä juttuja hoidettavana :D Mutta kuten jo sanoin, niin onneks oon ollut tänään tosi ahkera, toi matkalaukku on jo vähän täydempi (kun kuvan ottamishetkellä) ja kaikki miljoonat paperit on järjestyksessä ja valmiina lähtöön. Huomenna täytyy vielä kirjoittaa vähän reconquistasta, siivota ja pakata loppuun, ja iskä tulee sitten hakemaan mut pariksi viimeiseksi päiväksi Riihimäelle. Lauantaina on sitten lähtö ja tosiaan ensimmäinen vajaa viikko kuluu Espanjassa opintoretkellä metsästäen Mio Cidiä, Espanjan kansallissankaria opiskelijakavereiden kanssa, ja 8.3 lähden sitten Madridista suoraan Limaan. En yhä edelleenkään voi tajuta, että se lähtö on ihan just! Minne nää pari viime kuukautta on oikein menny?

Ihana sää tänään!

On se vaan yksi näteimmistä asioista Helsingissä (ja kökkö puhelimen laatu)

Älä tartu mun siipiini

Tää on uskomatonta, miten kaikilla mahdollisilla tavoilla sitä pystyykään välttelemään koulujuttuja. Mun motivaatio on ollut pahasti hukassa oikeastaan koko lukuvuoden, eikä se ole missään löydettävissä, siltä ainakin tuntuu. Nyt on viikko enää aikaa lähtöön ja kun seitsemän päivän työputkesta on selvitty, olisi pakko keskittyä muutamaan viimeiseen koulujuttuun, mitä pitäisi vielä hoitaa, mutta kun ei vaan millään kiinnostaisi! Mulle on aivan mahdotonta saada mitään ennen viime hetkeä valmiiksi, keksin aina kaikkea muuta tekemistä ja sitten myöhään illalla tartun vasta pakon edestä tehtäviin ja kirjoitan niitä pitkälle yöhön. Eivätkä ne yleensä edes ole niin isoja juttuja, aloittaminen vaan on niin mahdotonta! Milloinkohan sitä oppisi tehokkaaksi? Nyt varsinkin kun tämä kurssi (Alue- ja kultuurintutkimuksen lähestymistapoja) ei ole mitenkään erityisen kiinnostava, on motivaatio vielä enemmän hukassa. Tai itse asiassa olisi mielenkiintoinen, mutta luettavat ja analysoitavat tekstit ovat vain olleet aivan liian abstrakteja ja niistä on vaikea saada mitään irti, ja ensimmäinen reaktioni on yleensä vain siirtää tehtävää koko ajan kauemmaksi, kunnes ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tehdä se ja sitten tuskaillaan.

Olisi myös kiva oppia taito tehdä jotain edes puoliksi vain, ja sallia itselleen välillä jopa alisuorittaminen jotta tehtäviin ei kuluisi niin paljon aikaa. Yksi ominaisuuksistani (sekä hyvässä että pahassa) on nimittäin se, etten osaa tehdä mitään vain puoliksi, vaan kaikki täytyy aina tehdä kunnolla ja se käy välillä aika raskaaksi. Huoh, olipahan pitkä selitys näin pienestä asiasta, ehkä tämän tekstin kirjoittamisen jälkeen on vain pakko lopettaa valittaminen ja alkaa tekemään, että pääsisi nukkumaankin tänään vielä :D

Tosiaan nyt on alle viikko aikaa lähtöön! En vain ymmärrä miten aika on mennyt näin nopeasti, niin vähän aikaa enää ja niin paljon tehtävää vielä! Viime viikko meni tosiaan töissä aika lailla, olin seitsemän päivää putkeen aika pitkiä päiviä, viime hetken matkakassan kerryttämistä. Perjantaina oli viimeinen työpäivä, ja tuntuu todella hassulta, ettei mene sinne viiteen kuukauteen. Vaikka työhön hajoaa välillä pää, suurimman osan ajasta pidän siitä kuitenkin, ja siellä on töissä paljon minulle tärkeitä ihmisiä, mikä auttaa jaksamaan. Vaikka olen onnellinen, ettei viiteen kuukauteen tarvitse tehdä töitä (ja todella toivon, että se vaikuttaisi opiskelumotivaatiooni, tarvitsen sen todella takaisin, sillä Perussa kurssien eteen täytyy tehdä vielä paljon enemmän töitä kuin täällä), on silti hieman haikea olo. Tulee ikävä sitä paikkaa, tai eniten niitä ihmisiä!

Eilen pidin Riihimäellä läksiäiset ystävilleni, ja oli todella hauska ilta! Emme lähteneet baariin ollenkaan, pidettiin ihan vaan kotibileet, joka oli kyllä todella virkistävää. Oli todella ihana rento ilta ja parasta seuraa :) Vaikkei olekaan älyttömän kauaa pois Suomesta, on se silti niin vaikeaa sanoa heiheit kaikille, tulee niin ikävä kaikkia tärkeitä ihmisiä. Olen todella innoissani lähdössä Peruun, tottakai, mutta nyt kaikki on vihdoin niin mielettömän hyvin Suomessakin ja olen niin onnellinen, etten millään haluaisi jättää näitä ihmisiä ja tätä elämää. Mutta pianhan oon jo takaisin, ja niin monta kokemusta rikkaampana :) Ja tietenkin olen innoissani lähdöstä! Aina kun ajatteleekin, tulee perhosia vatsaan. Vaikka olen tiennyt tästä lähdöstä jo viime toukokuusta lähtien, tuli tämä kuitenkin jotenkin niin salakavalasti ja puun takaa, etten vieläkään ymmärrä, että alle viikon päästä ollaan lentokentällä.

Ja jos meinaan tosissaan olla siellä lentokentällä alle viikon päästä, täytyisi nyt ehkä oikeasti hoitaa nämä pakolliset jutut alta pois ja lopettaa esseen pakoilu, nyt oikeasti alan kirjoittaa (haha :D ketä mä yritän huijata?).. Kuvat eivät liity asiaan millään lailla, mutta jotain kaunista piti saada kuvitukseksi, nämä on otettu viime kesänä Valencian läheltä Calpesta, ehkä kauneimmat maisemat mitä olen koskaan nähnyt!