No problem whitey

Jamaika oli I-HA-NA!! En oikein tiennyt mitä odottaa, mutta Jamaika paljastui aivan mahtavaksi matkakohteeksi. Todella usein muuten käy niin, että paikat johon meet ottamatta juuri mitään selvää ja ilman mielettömiä odotuksia, osoittautuu kaikista mahtavimmiksi. Otin Perun matkailumahdollisuuksista (Machu Picchun lisäksi) kunnolla selvää vasta lentomatkalla, kun olin ostanut opaskirjan, ja se paljastu yhdeksi upeimmiksi matkailumaiksi tähän mennessä. Vähän samoin kävi Jamaikan kanssa. Jannika on meiän Jamaika-ekspertti ja sinne matkustaminen oli ollut sen tosi pitkäaikainen haave, joten se oli ottanut selvää ja suunnitellut matkakohteita vähän enemmän (no öö okei, koko matkaa se oli kyllä suunnitellut kaikista meistä eniten, kiitos muru siitä <3).

Paras rantaravintola ihanimmalla rannalla

Oltiin eka Kingstonissa yks yö, et vähän pääsi näkee sitäkin. Kingstonista mulle tuli tosi vahvat Lima-fiilikset, ainakin päivän reissulla siitä tuli tosi tuttu fiilis siitä kaaoksesta. Kingstoniin olis varmasti mielenkiintoista tutustua tarkemmin, jos siellä asuis, mutta yhen päivän turistille se oli vähän vaan portti pienemmille paikoille. Kyllä me silti siellä seikkailtiin paikallisbussilla isolle aukiolle, jossa hengailtiin pari tuntia, niin että me oltiin pikemminkin nähtävyys kun varsinaisesti se aukio :D Paikalliset lapset tuli ihmettelemään meiän käsittämättömän vaaleita hiuksia ja ystäviä saatiin suuri määrä. Muutaman jätkän kanssa juteltiin kanssa ja niiden kaa sovittiin, et lähetään illalla johonkin ulos. Ilta oli hmh mielenkiintoinen, ei voi muuta sanoa, mutta ihan hauska.

Meiän eksoottisuus oli kyllä vallitseva teema koko matkan ajan. Paikalliset oli mukavia, mutta se 24/7 huomion keskipisteenä oleminen oli Jamaikan rasittavin puoli. Kolme nuorta nättiä valkoista tyttä oli semmonen huutomerkki ettei mitään rajaa. Oli hauskaa, et ihmiset tuli juttelee ja että varsinkin loppujen lopuksi Port Antoniossa, meiän toisessa matkakohteessa (siitä kohta lisää), kaikki ties jo keitä me ollaan ja mistä tullaan, taidettiin olla kylän suurin juoru. Mutta välillä varsinkin rannalla olis kaivannut hetken rauhaa, ilman että joku haluaa sut vaimokseen tai myydä sulle koruja, retkiä, ruokaa ravintolassaan, ihan mitä vaan. Varsinkin ku ne oli usein vielä varsin sitkeitä, eikä luovuttanut kovin helpolla. Tutustuttiin muutamiin tosi hyviin tyyppeihin ja ne näytti meille Port Antonion parhaat bilepaikat (okei miks laitoin ton monikkoon, bileet melkein joka ilta samassa paikassa :D) ja kertoili paljon kulttuurista. Numeron antaminen ennen lähtöä ei ehkä vaan ollut niin hyvä idea, nimittäin niistä whatsappin ääniviesteistä, joista ei saanut mitään selvää kun paikallinen aksentti oli ihan livenäkin vähän haastava ei meinannut tulla loppua haha. Täytyy antaa kyllä sitkeydestä credittiä!

Matkustettiin Port Antonioon, toiselle puolelle saarta Kingstonista nähden, paikallisbussilla eli semmosella minibussilla joka sullottiin niin täyteen kun mahdollista. Siellä kuin sillit suolassa ja kanssamatkustajia kuolemalta suojaten pitäen matkalaukkuja epätoivoisesti paikallaan kului pari tuntia. Maisemat oli upeita ja matka todella halpa! Port Antoniosta oltiin varattu Airbnbn kautta kämppä suomalaisen (!!) Annelin luota. Anneli oli tosi mukava tapaus, joka oli muuttanut muutama vuosikymmen sitten maailmalle ja päätynyt Jamaikalle, ja jonka suomi oli todella finglishiä. Majapaikka oli ihana, kivasti kukkulalla josta näki merelle, tosi rauhallinen mutta silti hyvin keskeisellä paikalla (no okei se ei oo niin haastavaa noin pienellä paikalla :D)

Port Antonio oli tosiaan pieni n. 10 000 asukkaan kaupunki. Keskusta oli nähty hetkessä! Siellä käytiin pari kertaa syömässä ja kaupassa ostoksilla. Sieltä myös otettiin aina sitten route taxi, että päästiin 10-20km päässä sijaitseville rannoille.

Pääkatu molempiin suuntiin

Ne rannat vasta sitten olikin jotain upeeta! Ja se matkustussysteemi jotain parasta. Tosiaan Port Antonion keskustasta otettiin aina taksi rannoille, ja ne oli sellaisia route taxeja, jotka siis matkusti tietyn matkan auto aina niin täynnä kun vaan suinkaan mahtui ja jätti matkustajia sitten matkan varrelle. Maksimissaan matka tais matkaa 200 Jamaikan dollaria eli 2 dollaria ja varsinkin takaisin päin oli hauska tulla ku seisottiin vaan käytännössä keskellä viidakkoa menevällä tiellä ja liftattiin auton kyytiin :D Ekana päivänä päästiin heti takaisin, mutta toisella kerralla jouduttiin vähän kauemmin venaamaan.

 
Aurinko ei oikein halunnut näyttäytyä meille koko Jamaikan osuuden aikana. Todella tuskasen kuuma lämmin oli kyllä koko ajan ja aurinkoa pystyi hyvin ottaa palamatta hirveen helposti, mutta auringottomuus oli harmi oikeastaan vaan sen takia et toi Karibianmeren upea kristallinkirkas väri olis näyttäytynyt kuulemma vielä upeampana auringonpaisteessa. Välillä siitä sai vilahduksia ja oli kyllä nytkin upee. Tossa sen parinkymmenen kilsan säteellä oli kolme eri rantaa jossa käytiin, Winnifred beach oli niistä meidän suosikki. Se oli uskomattoman rauhallinen poukama, jossa ei kauheasti ollut muuta porukkaa ja oli paras (tai ainakin sympaattisin) rantaravintola. Joskus siellä vaan paikalliset alko käymään vähän liian tuttavallisiksi, eikä usein edes kuulokkeiden korviin laittaminen ja tietoinen ignooraaminen kauheesti auttanut. Toisella rannalla käytiin kokeilemassa surffausta, tosin se oli aikamoista huuhaata, kun kyllä kuulemma voi hyvin surffata vaikka aaltoja ei juuri ollut ja sitten hieman olutta ja pilveä vetänyt surffiohjaaja koitti kutsua meille aaltoja ja sen ainoat ohjeet oli, että täytyy tuntea ne aallot :D nojoo kokemus sekin. Kolmas ranta oli semmosen hienon bungalowi-hotellin yksityinen ranta. Upea ranta oli kyl kans ja varsinkin rannan vieressä olevat pienet laguunit todella kauniita ja ihanan rauhallinen, mutta oli se Winninfred kaikista ihanin!

Matkalla rannalle

Jamaika oli stereotypioidensa veroinen, eli pilvi kyllä haisi ja sitä poltettiin (polttivat, he) kaikkialla, reggae pauhasi ja meininki oli vaan käsittämättömän rentoa, vastaus lähes kaikkeen oli että "no problem". Otettiin lentokentälle lopulta kyyti taksikuskipapalta, joka oli sattunut kyyditsemään meitä muutenkin aika paljon ja oli kyllä hintansa väärti. Päästiin suoraan kotiovelta Kingstoniin (yöksi nukkumaan lentokentälle, koska lento oli niin aikaisin, oli sekin kokemus) ja ajettiin sinne rantaviivaa pitkin yli pari tuntia. Maisemat oli aivan käsittämättömän henkeäsalpaavia, reggae soi ja itse kullakin oli kyllä pala kurkussa kun piti sanoa Jamaikalle hei hei. Upea, upea maa, jos ikinä saatte mahdollisuuden niin menkää ja nimenomaan tonne Portlandin alueelle, sitä ei ole vielä kovin monet turistit löytänyt!