Tässä elämä on

Oi oi. Kaikkea jännää tapahtunut tässä viime päivinä, mutta en tiedä johtaako se haluttuun lopputulokseen hmm. Tänään mennään jonnekin festareille, jossa on perinteistä musiikkia viidakosta, ja jota normaalisti järjestetään vain Oxapampassa (eli siellä, missä oltiin pääsiäisenä). Luvassa varmasti hauska ilta, mahtavaa musiikkia, paljon juotavaa ja hyviä tyyppejä :)

Vitsi tää mun laiskuus koulutehtävien kanssa on saanut kyllä ihan uusia ulottuvuuksia tässä maassa. Nyt kun omistaa vähän vapaa-aikaakin, toisin kuin Suomessa, niin ei ainakaan saa mitään aikaseks. Tänään päivän suurin saavutus on ollut käydä läheisessä ravintolossa syömässä :D Mutta okei, on kuitenkin illalla noi festarit, joten ei tää ihan vaan jumittaessa mene. Mutta siis, paniikki luettavista teksteistä saapuu sitten varmaan parin viikon päästä, mutta se on sitten sen ajan ongelma.

Ja oon nyt nähtäväsi aivan täysin lukossa kirjoittamisen kanssa, joten ehkä vaan oon hiljaa ja teen sen, millä ajatuksella tätä lähinkin kirjoittaa, eli laitan teille kuvia, joita on parin viikon aikana kertynyt kännykkään, että näätte vähän minkälaista tää elämä täällä on.

Perinteisiä päiviä yliopistolla, tuntien välissä nurmikolla makaillen ja lukien ja syöden, plato básico, eli ruoka, leipä ja juoma maksaa 3,60 solia, eli vähän päälle euron. Ja aina on ihmisiä ja paljon jonoa, että saa ruokaa.

Tässä siis jotain fiiliksiä parin viimeisen viikon ajalta, on tullut tutustuttua kaupunkiin vihdoin jo vähän enemmän :)

Mutta ei mulla muuta, täytyy mennä valmistautumaan (ja väsyttää liikaa..). Hauskaa viikonlopun jatkoa kaikille!

Fuerza y resistencia

En oo kuollut! Mulla ei ole mitään havaintoa, mihin nää pari viikkoa on mennyt, mutta nähtävästi ei ole ollut tälle ainakaan aikaa. Viime viikolla mulla oli pari koetta, ja niihin hirveesti luettavaa ja viikonloppu meni aika lailla juhliessa ja päivät levätessä ja tää viikko on kans taas vaan kadonnut johonkin. Ostettiin Conchitan kaa viime viikolla salikortit ihan tohon melkein viereen ja ollaan käyty nyt siellä ryhmäliikuntatunneilla. Yhdessä ollaan käyty tanssitunneilla, jotka on tosi hauskoja, mutta hullulla tahdilla siellä mennään eteenpäin, ei paljon ehi ajatella ja tosiaan tää mun latinolantiomuuvit (mitä?) on vielä vähän hakusessa. Mutta meiän opettaja on aivan älyttömän komea (niinkun tuntuu olevan suuri osa väestöstä) ja mikäs siinä on sitä katellessa :D Tanssin lisäks oon käynyt Shadow fight -tunnilla, joka oli vähän kun mun lemppari bodycombat Suomessa ja spinningissä oon käynyt kerran. Spinningistä tulee tän tekstin otsikko, oli nimittäin hassua kun sillä opettajaraukalla ei ollut mikkiä, vaan se joutui huutamaan musiikin päälle, ja se sanoi ton lauseen varmaan 50 kertaa tunnin aikana, teki lopussa jo mieli heittää sitä vesipullolla :D Mutta sali vaikuttaa hyvin samalta mitä Suomessakin, oon vaan ainut ulkomaalainen siellä niin saan jonkun verran huomiota, ja opettajat kyselee tunnin jälkeen, että miten meni ja oon jo jutellut muutaman tytön kanssa siellä. Ja siellä on koko ajan työntekijöitä, jotka auttaa laitteiden kanssa (olis tervetulleita Unisportillekin) ja on ihana kun tunteja ei tartte varata etukäteen, vaan niille voi vaan mennä. On ihan sairaan kivaa ja oon todella innoissani tosta!


Laitan tähän tekstiksi kuvitetuksesi kuvia siitä, kun oltiin jo yli viikko sitten Conchitan kanssa läheisessä eläintarhassa. Se oli tosi iso ja oli kiva, kun ei ollut kauheesti ihmisiä liikkeellä. Kävi vaan vähän sääliksi eläimiä, sillä niillä ei ollut kovin hyvät oltavat kun vertaa muihin eläintarhoihin, joissa oon aikasemmin käynyt.

Tää mun opiskelu on tosiaan vähän heikoilla kantimilla. Ensimmäisistä testeistä selvisin ihan ok, yhteen piti lukea n. 150 sivua. Koe oli keskiviikkona klo 16 ja mä lopetin lukemisen klo 15.30 :D Ja kun on aivan sairaan vähän aikaa vastata kysymyksiin, ja kun espanjankieliset termit vähän karkaa mielestä just kun niitä tarttisi, niin kieli on varmaan aivan mahtavaa. Kolmen viikon päästä olis lisää kokeita, ja siihen mun pitää yhelle kurssille lukea kaks runokirjaa + 100 sivua muuta tekstiä ja toiseen kokeeseen varmaan vähintään 300 sivua. Ja tosiaan tämä kaikki siis luonnollisesti espanjaksi. Mä kyl oikeesti tykkään mun kursseista ja tykkään hirveesti olla yliopistolla, mutta tää opiskeleminen vapaa-ajalla on jotenkin aivan mahdotonta. Olis niin paljon kivempaakin tekemistä ja kuluu aika kaikkeen muuhun. Ja on mahdotonta yrittää opiskella täällä meiän huoneessa, kun ollaan molemmat kotona kun se menee aina vaan höpöttämiseksi kaikesta muusta. Joten koulu vähän stressaa, mutta en jaksa ajatella sitä liikaa. Käyn tunneilla, koitan keskittyä siellä ja tehdä parhaani, mutta se ei ole prioriteettilistalla ensimmäisenä. Vaikka nautinkin kyllä suuresti siitä, että opin siellä niin paljon lisää espanjaa, ja se onkin tässä kuukauden aikana parantunut jo aivan mielettömästi.

Ja tosiaan, ettei tää elämä kävis liian tylsäks, varasin viime viikonloppuna lennot Meksikoon jouluks! Tosiaan Conchita (josta tuntuu, että puhun tosi paljon) jakaa mun kanssa saman huoneen ja on ehdottomasti mulle läheisin ihminen täällä, ollaan tultu todella läheisiksi. Se asuu Meksikossa aika lähellä pääkaupunkia, kaupungissa nimeltä Toluca ja se on näyttänyt niin paljon ihania kuvia sieltä ja mitä kaikkea voidaan tehä, että olihan mun vaan pakko varata lennot. Kerran sitä vaan eletään! Oon siellä kolme viikkoa, myös joulun ja uudenvuoden, jännää nähdä sitäkin eri kulttuurista. Oon aivan mielettömän innoissani, koska on niin hienoa päästä näkemään sitä maata paikallisoppaan kanssa ja ihan todella paikallista elämää. Luultavasti pari viikkoa pyöritään siinä lähistöllä ja vikaks viikoks mä meen Jukatanille päin, että pääsee rannallekin ja näkee mm. pakollisen Chichen Itzan. Tosin mitään tarkkoja suunnitelmia ei vielä ole, katotaan mitä tulee tapahtumaan. Mutta huhhuh, ennen tätä vuotta en ollut käynyt kertaakaan Lattareissa ja vuoden lopussa tunnen jo kaks maata jollain tavalla.

Mä rakastan tätä paikkaa aivan älyttömän paljon! Tällä hetkellä niin paljon, että yritän koko ajan keksiä tapoja, joilla voisin jäädä tänne. Toki mielipide voi vielä muuttua, ja Limakin näyttäytyy vähän erilaisena sitten kun on talvi ja harmaata kaks kuukautta, mutta nyt kunnolla ymmärrän sen, kun sanottiin, että älä ikinä mene vaihtoon vaan lukukaudeksi. Tänään mulla on tasan kolme kuukautta jäljellä, ja se tuntuu niin älyttömän lyhyeltä ajalta. Tiedän, että pitäisi vaan elää hetkessä ja sitä yritänkin tehdä, mutta lähtö kummittelee koko ajan mielessä. Tiedän myös, että tää aika on mulle sopiva, sillä nyt ensi vuonna pystyn kirjoittaa kandin ja valmistua edes joksikin ja sitten pitää vihdoin välivuoden, jota oon tässä viimeisen vuoden jo himoinnut, mutta silti, miten voisin jäädä tänne toisekskin lukukaudeksi? Tai loppuelämäksi? 

Nää ihmiset on ihania, tää kaupunki on sekava, iso ja välillä vaarallinen, mut silti tää on mun Lima <3 Tässä maassa on aivan älyttömästi nähtävää ja mä ehin luultavasti näkee siitä vaan ihan pienen palasen. Ja kaikki tuntuu hirveen luonnolliselta, tuntuu nyt että mulla tulee varmaan olemaan isompi kulttuurishokki kun palaan Suomeen kun mitä mulla nyt on täällä. Ja okeiokei, täällä on aivan ihania miehiä, myönnetään :D Eilen vihdoin opin vähän enemmän jo, että miten sitä salsaa tanssitaan, ja voin kertoa, että siinä on huimasti eroa, jos mies ei osaa tanssia tai jos se todella osaa. Olipa varmaan paras ilta täällä olon aikana ja tällä viikolla on tiedossa vielä yhden baarin avajaiset ja jotkut festivaalit, jossa on perinteistä tanssia ja mahtava meininki vissiin. Huh.

Anteeksi kun nyt näin hehkutan, mutta elämä on vaan aivan uskomattoman ihanaa.

Welcome to the jungle

(Haha ei tää kadonnutkaan blogisfääriin, vaan oli jäänyt luonnoksiin. No anyway, saatte nyt joitain samoja kuvia kuin eilen, koska en jaksa alkaa muokkaamaan tota tekstiä, jonka olin jo kirjoittanut)

Oi mikä ihana pääsiäinen oli! Oltiin siis yhteensä 10 hengen porukalla liikkeellä, alueella jota kutsutaan täällä selva centraliksi, eli sademetsää. Sademetsä tuntuu kyllä vähän huonolta käännökseltä, sillä siitä tulee mieleen jotenkin heti viidakkoveitset ja vaikeakulkuinen, äärettömän trooppinen luonto, eikä toi ihan sellaista ollut. Ehkä voisi sanoa, että toi oli semmoinen harjoitteluversio vaikkapa Iquitosia varten, joka on sitten jo Amazoniaa ja jonne haluan ehdottomasti kyllä päästä kanssa käymään. Mutta siis aivan mahtavia maisemia oli!

Lähettiin keskiviikkoiltana Limasta, bussimatka kesti vajaat 9h. Matkana puhutaan vähän päälle 200 kilometristä, eli ei mielettömästä etäisyydestä, mutta täällä etäisyydet mitataan aikana, ei matkana. Kaikki paikat, missä käytiin, oli vähän yli 1000 metrin korkeudella merenpinnasta, eli ei mitenkään älyttömän korkealla, mutta bussi ylitti vuoria yli 3km:n korkeudelta ja mulla oli sen takia ekana aamuna pari tuntia korvat aivan mielettömän kipeet ja ihan lukossa. Oli hieman järkytys saapua kello 6 aamulla la Mercediin ihan unessa ja ilman että pystyin kuulemaan mitään, ja heti ensimmäisenä kimppuun hyökkäsi kaikenmaailman retkien tyrkyttäjää. Otettiin hostelli, ja lähettiin kattomaan mitä paikalla on meille tarjolla. Muita turisteja ei näkynyt missään, mutta matkatoimistoja sitäkin enemmän, ja kun saavuttiin kaupungin keskusaukiolle, ilmesty jostain varmaan 10 ihmistä tarjoamaan meille retkiä. Se oli hieman ahdistavaa ja hämmentävää, eikä sitten otettu niistä mitään, vaan vähän kauempaa yhestä toisesta toimistosta, josta saatiin aivan mahtava retki 15 solilla (n. 5 euroa, eli ilmaista, sillä oltiin reissun päällä loppujen lopuks varmaan 7h) ja siihen päälle maksettiin 20 solia, että päästiin kokeilemaan retken päätteeksi rappelingia, eli laskeutumaan kallion seinämää köyden avulla alas aivan ison vesiputouksen vierestä.

Koko retki oli aivan upea kokemus! Meillä oli kolme opasta mukana ja tosiaan eka käveltiin vähän sademetsässä, sitten tavallaan kiivettiin jokea ylöspäin pieniä vesiputouksia uhmaten ja viimeisenä päästiin kokeilee sitä rappelingia (en nyt tiiä onko sille joku suomenkielinen sana). Yksiä hienoimpia maisemia, mitä oon koskaan nähnyt! Joten annetaan kuvien puhua puolestaan :)

Seuraavana päivänä lähdettiin jatkaa matkaa, mentiin combilla eka parin tunnin matkan päähän Oxapampaan ja siellä vaan vaihettiin toiseen combiin, joka veisi meidät 4 tunnin matkan päähän Pozuzoon, pieneen saksalaiseen kylään keskellä viidakkoa. Matka oli hieman mielenkiintoinen, sillä tie oli aika heikossa kunnossa, ja istuttiin kuin sillit suolassa, mutta aivan upeat maisemat korvas kyllä kaiken.

Pozuzo on tosiaan saksalais-itävaltalainen pieni yhteisö, jonka perustivat 1857 saksalaiset, joille oli luvattu maata Uudesta maailmasta. Siellä asuu nykyään vajaat 8000 ihmistä, ja meille sanottiin, että niistä noin 500 nykyään osaa saksaa, tai on saksalaista alkuperää, eli ei mitenkään valtavan suuri määrä, mutta saksalaisia ravintoloita löytyi kyllä ja turisti-infossa työntekijät oli pukeutunut perinnevaatteisiin. Se oli tosi sympaattinen kylä keskellä upeita maisemia, voisin helposti kuvitella jääväni sinne ja eläväni onnellisesti ilman stressiä mistään :) Vähän yli päivään Pozuzossa kuului mm. hyvää ruokaa, yökerho keskellä viidakkoa, kävely viidakossa upeissa maisemissa, luonnonvaraiset apinat, joita nähtiin, pitkänperjantain kulkue, perinteisiä tansseja, ja poliiseilta saatu kyyti lava-auton takaosassa uimaan joelle. Kysyttiin niiltä poliiseilta tosiaan, että miten päästäis sellaisille "luonnollisille uima-altaille" (sori suomi tökkii pahasti), ja kun ei niillä muutakaan tekemistä tainnut olla niin ne tarjos meille kyydin sinne :D Noissa pikkukaupungeissa elämä on niin erilaista kun täällä metropolissa ja ihania ihmisiä tavattiin koko matkan ajan :)

Voi vitsi nyt kun noita kuvia kattoo, niin olisipa kiva vaan löytää joku perulais-saksalainen maanviljelijä tuolta, mennä naimisiin ja viettää elämänsä onnellisena loppuun asti. Okei, tosin saattaa myös olla, että kyllästyisin aika nopeasti, ja jos ainut tie, mikä tuolta vie pois on tossa kunnossa, että 80 km matka vie 4 tuntia, ja välillä vettä on niin paljon, ettei sieltä pääse pois, niin ehkei se ole niin hyvä idea :D Mutta silti, rakastuin Pozuzoon.

Palattiin tuolta takaisin Oxapampaan ja vietettiin siellä vielä yksi yö. Se oli varmaan 10 000 asukkaan pieni kaupunki, jolla oli kanssa saksalaisia juuria. Illalla syötiin katukojuista ruokaa ja oli muuten varmaan maukkainta kanaa, jota oon ikinä syönyt! Ja kaikki oli suorastaan laittoman halpaa. Yövyttiin kolme yötä hostelleissa (joka kerta eri paikassa), ja maksoin yhteensä (!!) näistä kolmesta yöstä n. 10 euroa. Okei, paikat eivät olleet erityisen luksusta, aina oli maksimissaan kaksi suihkua kaikille, eikä niistä ikinä tullut lämmintä vettä, ja huone (ja välillä myös sänky) jaettiin aina vähintään yhden ihmisen kanssa, mutta eipä sitä muuta juuri tartte kuin sängyn niin pärjää. Myöskin syöminen ja kaikki oli aivan älyttömän halpaa ainakin suomalaiselle.

Meidän ryhmämme pärjäsi varsin hyvin ilman suurempia konflikteja ja oli todella hauska reissu, mutta välillä alkoi ärsyttämään, kun matkasta piti väkisin tehdä niin budjettimatka kun vain pystyy. Itse tein Suomessa ollessani aivan älyttömästi töitä ajatuksella, ettei täällä sitten tartte miettiä rahaa ja voi kuluttaa ihan miten haluaa, joten oli välillä hyvin rasittavaa kun kaikesta piti saada halvin vaihtoehto. Jos ruoka maksoi jossain 7 solia, täytyi löytää paikka jossa se maksoi 5 solia ja sittenkin mietittiin, että viittiikö sitä syödä. Ja kun oltiin tallustettu keskelle viidakkoa meille kerrottuun yökerhoon, he pyysivät meiltä 3 solia (euron) sisäänpääsystä, ja sitä sitten mietittiin, että viittiikö nyt moista maksaa. Hei kamoon, kuinka usein tollasta pääsee kokemaan! Tottakai kyllä tuolla kuuluu tinkaa hinnoista ja turisteilta yritetään aina kiskoa vähän ylimääräistä, mutta toisaalta ymmärrän sen kyllä täysin. Se kolme solia on paikalliselle aika paljon tärkeämpi, kun se minulle on ja ihan mielelläni maksan, varsinkin kun sen näkee, että se menee suoraan hänelle, eikä kenenkään ison kihon taskuun. Alue, jolla matkailimme, oli muutenkin aivan ihana, sillä siellä ei ollut juuri muita turisteja, ja tosiaan kaikki palvelut olivat todella paikallisia, ja pystyi luottamaan siihen, että raha menee suoraan heille.

Luksusmajoitus, yö 3, kolme tyttöä samassa huoneessa

 Lauantai-iltana vietettiin aikaa puistossa ja opetettiin toisillemme aika rumiakin ilmaisuja toistemme kielillä. Oli todellakin kansainvälisyyttä, sillä meidän porukassa oli yks perulainen, yks ranskalainen, yks puolalainen, kaks ruotsalaista, yks norjalainen ja kolme japanilaista. Illalla meidän piti mennä viel testaa paikallinen yökerho, mutta oltiin niin väsyneitä, ettei jaksettu mennä sinne sisälle asti. Tosin hostelliin palatessa jäätiin kyllä muutaman kanssa pelaamaan korttia, ja opetin niille miten pelataan läpsyä :D

Sunnuntaina tehtiin vielä yks retki Oxapampan lähettyvillä, oli mielenkiintoista ja vähän erilainen kuin aikaisemmat paikat missä oltiin pyöritty. Käytiin viljelyksillä kattomassa miten kasvatetaan herkullista granadillaa (sanakirja sanoo passionhedelmä, mutta en tiedä onko ihan relevantti käännös), ja saatiin syödä niitä, sitten nähtiin luola, mistä opas kertoi quechua-legendoja, ja käytiin pienellä tehtaalla, jossa tehtiin paikallista juomaa ja lopuksi vielä joenrannassa uimassa ja nauttimassa elämästä. Oli tosi kiva retki, arvostan suuresti kun kaikki tehdään paikallisella voimalla ja tosiaan kuten aikasemminkin sanoin, tulee hyvä mieli siitä, kun voi maksaa heille suoraan heidän tarjoamasta palvelusta. Iltapäivällä palattiinkin takaisin la Mercediin, josta illalla lähti bussi takaisin kohti Limaa.

Oli nyt siis eka kerta, kun kunnolla poistuin Limasta ja on tää maa vaan ihana! Täällä on niin mielettömän paljon nähtävää ja nyt on hirveä himo päästä heti matkailemaan uudestaan. Ennen tänne tuloa mulla, kuten varmasti melkein kaikilla, oli ensimmäisenä mielessä Machu Picchu ja se kuinka Lima on aivan mielettömän iso kaupunki. Ei sitä ollut koskaan kunnolla edes tajunnut, kuinka iso tämä maa on ja miten täältä löytyy aivan kaikkea. Mieti, pinta-alaa melkein 1 300 000 neliökilometriä ja saman maan rajojen sisällä on aavikkoa, rannikkoa, vuoristoa ja sademetsää. Kuinka moni tietää, että Amazon lähtee Perusta? Täällä on historiaa, kulttuuria ja aivan mieletöntä luontoa. Ja silti tänne tulee vaan 2 miljoonaa matkailijaa vuodessa, jos aatellaan että Meksikoon menee 22 miljoonaa ja Suomeenkin noin 6 miljoonaa. Tästä aiheesta riittäisi kirjoitettavaa ikuisuudeksi asti, enkä minäkään vielä tiedä aiheesta älyttömästi, tiedän vain sen, että haluan oppia ja nähdä lisää ja kertoa teillekin mitä kaikkea tästä mahtavasta maasta löytyy.

Te amo Perú <3