Mä en osaa enää yhtään olla paikallani. Tää mahdoton levottomuus on aina ollut osa mua, mutta näin vahvana ilmestynyt vasta kun palasin Suomeen. Mulla oli täällä tosiaan se muutama viikko aikaa ennen kuin työt jatkui, ja ekojen työpäivien jälkeen muutama vapaapäivä, ennen tämmöstä kivaa 16 päivässä 14 päivää töissä -putkea. Ja aina kun on vähänkin enemmän kuin yksi vapaapäivä, en pysty jäämään Helsinkiin, pakko päästä täältä pois. En tiedä mistä se johtuu, sillä rakastan kesäistä Helsinkiä todella paljon ja täälläkin on paljon ihanaa kesätekemistä, mutta jos on enemmän kuin päivä aikaa, en vain osaa olla enää, pakko olla matkalla johonkin koko ajan. Ja tiedän, että kun syksy alkaa, on aikaa olla täällä kyllästymiseen asti, niin kyllä nyt pitää nauttia. Ja jotenkin kaipaan ihan suunnattomasti koko ajan jotain uutta mun elämään, uutta tekemistä tai uusia tuttavuuksia tai ihan mitä vaan.
Eli siis tossa pari viikkoa sitten piti olla rento Helsinki-viikonloppu, mutta semi-extemporepäätöksenä lähdinkin sitten Rovaniemelle Simerockiin kattomaan PMMP:n vikaa festarikeikkaa ja nauttimaan ihanan kesäisestä Rollosta. Essin sanoin: "Mun piti nähdä Karoliinaa, mut sitten se otti ja lähti Rovaniemelle" :D Perjantai-iltana olin Hilin kanssa Stellan keikalla, kotona klo 3 yöllä ja juna kohti Rovaniemeä lähti klo 6.30. Mutta kun puhuin siitä, että oon muuttunut Perun kuukausien aikana, ja kuinka sen näkee vasta kun saa perspektiiviä, musta tuntuu että tää on yksi suurimmista muutoksista. Olen aina kannattanut extempore-päätöksiä, mutta nyt siitä on tullut ihan harrastus. Lisäksi en olisi ennen ollut näin luonnollisesti uusien ihmisten kanssa. Menin Rolloon tuntien ainoastaan Lotan ja tapasin viikonlopun aikana kasan aivan upeita sen kavereita. En koskaan ole ollut erityisesti ujo, mutta huomaa kuinka paljon noina kuukausina kasvoi valmius tutustua uusiin ihmisiin, ei se jännitä juuri yhtään. Mun itsetunto ja small talk -taidot on parantunut merkittävästi. Kun on kerran lähtenyt maailman toiselle puolelle yksin tuntematta ketään, ei mikään Suomessa jännitä enää, ja se on ollut ihana huomata.
// Ya no sé cómo estar en solo un lugar. Siempre he sido muy inquieta
pero después de volver de Perú ya ha sido casi imposible. Si tengo más
de dos días libres del trabajo, seguro que no estoy en Helsinki. Me
encanta Helsinki, especialmente en verano, pero no sé por qué, pero todo
el tiempo quiero algo nuevo en mi vida lo que puede ser conocer nuevas
personas o hacer algo totalmente nuevo y lo más importante, siempre tomar la decisión muy rapido. Hace más o menos dos semanas
(antes de trabajar 14 días de 16 días que estoy haciendo ahora..) me fui a
Laponia, a Rovaniemi. Había un festival y me fui a ver el último
concierto de mi grupo favorito de todos los tiempos, PMMP. Rovaniemi es
más o menos 1000km a norte de Helsinki, 10 horas en tren y me encanta la
ciudad! Especialmente en verano con toda la luz es preciosa. Mi hermano vivió antes en Rovaniemi y esta vez
era mi novena visita y cada vez me encanta más! No sé explicarlo pero la
gente es diferente que en el sur, la ciudad es pequeña pero tiene todo lo que se necesita
porque es el centro de toda la Laponia, tiene muchos bares y muchos
estudiantes. Cuando estoy allí, nunca quiero salir y espero encontrar una manera
de vivir allí algún día. Cuando vean las fotos, van a entender también
que preciosa es. Es algo que me gustaría mostrarles cuando lleguen a Finlandia algún día!






Matkan päätarkoitus oli siis nähdä PMMP livenä niiden vikalla festarikeikalla. PMMP on mun kaikkien aikojen lempparein bändi ja nyt siitä on jo vuosia kun oon nähnyt ne viimeksi livenä. Päästiin loppujen lopuksi tosi lähelle, ehkä kolmanteen riviin, ja vitsi oli ne kyllä kovia! Se lavashow on aina vaan jotain niin ilotulitusta ja kovaa meininkiä, ja ne soitti tosi paljon, puoltoista tuntia, eikä ees höpissy välillä kauheasti vaan biisiä tuli biisin perään. Osaan jokaisen biisin ulkoota ja täytyy sanoa, että enpä olisi uskonut näkeväni joskus jätkää, joka myös osaa aika monta, mutta sellaisiakin on ja sellaisen kanssa on erityisen kivaa kattoa keikkaa ;) PMMP on vaan puhdasta rakkautta ja siinä vaiheessa kun ne soitti encoressa Joutsenet ja ihan vikana Isin pikku tytön, oli mun sydän sulanut <3 Kiitos PMMP kaikista näistä vuosista! Todella toivon, että pääsen vielä menemään jollekin niiden jäähyväiskiertueen keikoista.
// El show de PMMP fue algo genial! Como dije, es mi grupo favorito de todos los tiempos. Las he visto en vivo tres veces antes pero ya hace años, estuve tan emocionada a verlas otra vez. Especialmente porque este año, después de 10 años, van a terminar y su concierto en Rovaniemi era el último en un festival, entonces era algo muy especial. Estuvimos muy cerca, quizás en la tercera fila. No sé qué más decir, saben performar muy bien, su música es algo tan importante para mí y muchas canciones me traen tantos recuerdos, PMMP es puro amor <3






Simerock oli kyllä muutenkin kiva kokemus, vaikka ei lauantaina kovin hyviä esiintyjiä ollutkaan. Ennen PMMP:tä oli Petri Nygård ja en tiedä oonko jotenkin rajoittunut, mutta en vaan niin ymmärrä sitä puolta tästä suomalaisesta mentaliteetista. Joo Selvää päivää on ihan kiva hoilata, mutta mä en tiiä huolestuttiko mua enemmän se, että Nygård tuntuu olevan niissä jutuissaan ja musiikissaan ihan tosissaan, vai se, että yleisö on tosissaan. Mutta alue oli ihanalla paikalla ja oli mahtava kesäsää ja hyvää seuraa, ei sitä muuta tartte :) Olisin halunnut hirveesti hypätä benjihypyn, ku se olisi ollut niin mahtavalla paikalla joen rannalla, mutta on se sen verran tyyristä, että ehkä pitäydyn mun suunnitelmassa hypätä elämäni toisen benjihypyn vasta jossain Uuden-Seelannin kanjonissa ;D
 |
| a las 1.30am |


Muuten viikonloppu Rollossa meni todella rennosti. Oli tosi ihana aurinkoinen ja lämmin sää ja nautittiin siitä ja tehtiin tosta itellemme pieni miniloma. Nukuttiin pitkään, maattiin rannalla, syötiin hyviin, vietettiin aikaa Lotan kavereiden kanssa ja istuttiin terasseilla. Joku siinä Rovaniemessä vaan on, että rakastan sitä paikkaa syvästi, se on ehdottomasti mun lempikaupunki Suomessa. Koitan puolitosissani keksiä keinoja, miten voisin muuttaa sinne ja mitä tekisin siellä ja nauttia vähän pidempäänkin kuin satunnaisia viikonloppuja. Oon Rolloa hehkuttanut ennenkin, mutta jotenkin se elämänmeno on vaan aivan erilaista kuin etelässä. En edes osaa selittää, mutta oikeasti ihmiset on erilaisia. Ja kun ne (miehet:D) puhuu murteella, mä oon ainakin heti ihan sulaa vahaa! Anteeksi, jos jollain menee hermot, kun näin vaan hehkutan, mutta oon vaan niin onnellinen, että teen tällaisia nopeita päätöksiä ja että Peru antoi mulle taidon nauttia tästä elämästä vielä enemmän kuin ennen. Siinä vaiheessa kun istuin uuden tuttavuuden moottoripyörän kyydissä ja mentiin kahtasataa upeassa kesäsäässä, tuli semmoinen olo, että "miten mä oon oikeasti päätynyt tähän hetkeen elämässäni?" ja olin niin elossa. Rovaniemeltä ei ikinä halua lähteä pois, seuraavan päivän etelämasennus on jotain, mikä tapahtuu joka kerta. Jos ette ole koskaan käynyt Rovaniemellä tai ylipäätänsä Lapissa, tehkää se jooko!



 |
| ihana Lotta! |