Näytetään tekstit, joissa on tunniste musiikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste musiikki. Näytä kaikki tekstit

lauantai 23. elokuuta 2014

Kuka muu muka



Eilinen oli parhautta. Oltiin saatu siis Anniinan kaa liput Cheekin lisäkeikalle stadionille, ja tätä oltiinkin odotettu jo viime joulukuusta lähtien. Sää oli onneksi kirkas, sadetakin olin ottanut ihan turhaan mukaan. Siis herranjumala minkälainen keikka! Show oli aivan mieletön kaikkine ilotulituksineen, valoineen ja räjähdyksin.




Lavalla oli tosi paljon vierailijoita, Cheekin omista biiseistä ketään ei tullut taustanauhalta, vaan jokainen oli ihan ite laulamassa osuutensa. Sanni oli ihanin, samoin kuin Mitä tänne jää -biisissä vieraillut Erin, Jukka Poika ja Jonne Aaron myös. Oltiin aika lähellä jo valmiiks (aitojen takana oli golden circle, johon en tiiä paljonko liput olis maksanut), mutta pian huomasin, et sinne aitojen sisälle menee enemmän porukkaa ja ne jakaa rannekkeita sinne, joten seurattiin porukkaa ja päästiin sinne golden circlelle siis ilmaiseksi! Kelpaa ;)


Musta tuntuu, etten kunnolla ees muista tosta keikasta, koska oon ollut niin hurmiossa. Hypittiin, tanssittiin ja laulettiin aivan täysiä koko keikka, niinku musta tuntuu et loput 40 000 ihmistäkin teki. Fiilis oli aivan uskomaton, meteli ihan järjetön ja aivan mieletöntä ku vähän hitaammissa biiseissä pimeässä illassa oli katsomot täynnä sytkäreitä ja kännykän valoa. Huh huh, en tiiä miten tästä nyt innostuin oman postauksen tekemään, varsinkaan ku en tiiä oliko tässä nyt niin kauheesti asiaa mut ah ja huh oon niin rakastunut, on se vaan Suomen komein mies. Se karisma on vaan jotain käsittämätöntä! Huomasi, että Cheekiä varmasti jännitti tosi paljon, koska vähän harmittavasti siltä ei näkynyt niin paljon sitä maailman ihanin hymyä mitä oon edellisillä keikoilla todistanut, se "mitä ihmettä te kaikki teette täällä, ette voi tykätä musta niin paljoa" veikeä hymy. Välillä se näytti keskittyvän niin paljon siihen, ettei suorituksessa mee mitään pieleen, että toivon että se myös kuitenkin tajusi nauttia kunnolla ja olla ylpeä saavutuksestaan. No jopas meni tämmöseks rakastuneen höpinäksi ;D


Anyway oon vaan vieläkin niin onnellinen, että tajuttiin ostaa noi liput ja saatiin ne, mulla on vieläkin niin euforinen olo aivan mahtavasta illasta, olis tehnyt mieli ostaa lippu tällekin illalle :D no onneks meteli on niin kova, et se kuuluu mun kämpille asti ja just harkitsen tässä pientä iltalenkkiä stadionin lähelle kuuntelemaan josko se soittais jotain eri biisejä tänään. Ah vihatkoon kuka vihaa, mut mä kyllä rakastan <3



Mulla olis ollut Parempi mies -biisistä parempi video, mutta se oli liian iso lähetettäväksi. Tässä pieni pätkä Fiiliksissä -kappaleesta, toimi kans aikas hyvin kreisibailaukseen

Ps. Keskiviikkona oli sateen jälkeen aivan upea sateenkaari keskustassa:



Pps. Nyt ku mulla on Samsung puhelimena, niin mulla on myös kaikenmaailman hienouksia, kuten instagram, käyttäjänimi saarkaroliina, jos jotakuta kiinnostaa :)

Ppps. Anteeks etten vieläkään oo kirjoittanut reissusta sen enempää! Mun kone reistailee, työt lamaannuttaa mut sen verran pahasti et kotona ei juuri muuta jaksa tehä ku lysähtää sängylle ja kattoa Serranoita (vähän preppaan itteäni Madridin espanjaa varten), mut koitan löytää energiaa, kyl mä itekin haluisin lukea mitä saankaan aikaseks kirjoittaa :D

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Linja-autojen ja rakkauden perässä voi juosta tai odottaa seuraavaa


Pääsiäisenä ihanassa säässä ekaa kertaa mökillä ja grilliruokaa, ah mikä kesäfiilis!



Hei taas todella pitkästä aikaa! Aiempi kerran kuukaudessa kirjoitustahti on nähtävästi vaihtunut kerran kahessa kuukaudessa tahtiin.. No mutta nyt tulee muutosta, sillä vihdoin on (melkein) se himoitsemani toukokuu, ja tiättekö mä oon ihan just kandi! Just muokkasin kypsyysnäytteen kuntoon, ja se olikin sitten viimeinen asia, mitä mun piti tähän tutkintoon kirjoittaa <3 Nyt vaan venailen, että saisin viimeiset arvosanat ja sitten ens viikolla voin viedä kaikki suoritusmerkinnät tiedekuntaan ja valmistua!! Just eilen mun opettaja oli arvostellut mun kandin, ja sain siitä vitosen, eli parhaimman arvosanan! Fiilis on mieletön, sen kandin eteen on nimittäin stressattu ja tehty töitä ihan hulluna, aivan mahtavaa saada siitä noin hyvä palkinto. 

Mut juu kandista teen ihan oman kirjoituksensa, ja muutenkin postauksia alkaa varmaan syntyä taas vähän useammin, mulla nimittäin vihdoin monen kuukauden jälkeen on vähän vapaa-aikaakin :o Ehdin jo tossa kiireisimpänä aikana unohtaa, että mitä se semmonen käsite kuin vapaa-aika oikein tarkoittaa. Noh senkin takia tänä keväänä oon käynyt läpi hieman useampiakin hermoromahduksia, mutta ehkäpä tää vihdoin tästä.

Mutta siis nyt palaan muutamaan juttuun, jotka on tapahtunut jo tammi-maaliskuussa, joista on pitänyt pitkään kirjoittaa. Ensinnäkin tän tekstin otsikko on mun mielestä yks parhaimmista elämänohjeista, joita voi musiikista saada, eli Pariisin Kevään Pikku-Huopalahti-biisistä. Kun mun perulainen kaveri viel oli täällä, käytiin Pariisin Kevään keikalla Tampereella. Älkää kysykö miks se tykkää musiikista, jonka lyriikoista se ei ymmärrä mitään (mäkään en tajua että miksi :D), mutta tykkää kuitenkin ja mä rakastan tota bändiä! Keikan jälkeen rakastan vielä enemmän, aivan mahtava tunnelma, ihania kappaleita ja oltiin melkein eturivissä. Ennen encorea ne poistu lavalta suoraan siitä mun vierestä ja olisin halutessani voinut koskettaa Arto Tuunelaa, mut ei sit ihan kehannut. Ah varsinkin Meteoriitti, se on mun oodi Perulle ja siihen liittyy niin paljon muistoja, mahdoton selvitä siitä biisistä ilman kyyneleitä. Christian otti näitä kuvia ku mä keskityin vaan nautiskelemaan hetkestä, kiitos sille!



Käytiin Tampereella myös Näsinneulassa ihailemassa maisemia. Toi oli ihan maaliskuun alkua, Näsijärvi oli vielä jäässä ja maisemat upeat, varsinkin auringonlasku todella nätti. Istuttiin siellä lähemmäs pari tuntia ihan vaan nautiskelemassa rauhasta.




Silloin kun Christian oli täällä, tuli tehtyä ton Tampereen lisäksi paljon "turistijuttuja" ja muutenkin kaikkea kivaa, jota ei olisi ehkä muuten tehnyt, joten niistä fiilistelyä vielä. Kuvat on aika talvisia, mutta ei se mitään, parempi myöhään ku ei milloinkaan muistella sitä melkein-talvea mikä täällä oli :D

Käytiin mm. Rautatientorilla luistelemassa. Ihan hyvin toi yks veti, ei ees kaatunut kertaakaan, mutta muuten ei meno mitään päätähuimaavaa ollut. Enpä itekään oo luistellut varmaan pariin vuoteen niin olin kyllä kans vähän hukassa. (Sori muuten kaikki kuvat tässä kirjoituksessa on kännykällä otettuja, ja mun rakas nokiani on vähän heikko kuvanlaadun kanssa..)




Suosittelen ehdottomasti menemään joskus Suomenlinnaan talvella! Siellä ei ollut yhtään ketään, mitä ei ikinä tapahtuis kesällä. Oli tosi nättiä! Ja oli kiva nähdä ne samat paikat, joissa on kesällä monen monta kertaa käynyt, myös talvella hieman erinäköisinä. Okei myös oli noin -20 astetta, joten ihan ymmärrän ettei kukaan muu hullu lähtenyt sinne Siperiaan. Onneks ei kuitenkaan tuullut! Sen 20 astetta pakkasta voi viel ottaa, mut jos siihen lisättäis tuuli, tulis kyllä ruumiita.





Mul oli hei neljät housut päällekkäin ja silti meinas jäätyä :D
 


Noniin siinä nyt jonkun verran kuvia. Ainiin btw, mun pieni ahdistus siitä, ettei oo mitään matkoja konkreettisesti tiedossa, on muuttunut aika radikaalisti. Just pääsiäisenä olin Jannikan ja sen Pariisin kavereiden kanssa Barcelonassa muutaman päivän. Barcelona oli ihana kuten aina ja siellä oli jo aika lämmin, niin pysty istuskelemaan puistoissa, rannalla ja terasseilla. Olin vaan kipee koko matkan, ja jaksoin vain finrexin ja buranan avulla, niin mulla meni koko reissu vähän plörinäksi. Mutta sen verran mitä pystyin olemaan meiningeissä mukana, oli kivaa! Niin ja sit kesäkuussa odottaa aikasmoinen reissu, kun siskokset lähtee vihdoin valloittamaan maailmaa, mitä meiän on tosi pitkään jo pitänyt tehdä. Edessä on kolme viikkoa reitillä Miami-Jamaika-Puerto Rico-New York, kaikki muu vielä aikas auki, mut eiköhän tuu aikas upeeta! Ja sit viel heinäkuussa ihan miniloma mun veljen kanssa Kööpenhaminaan, liput oli niin halvat, et olis ollut melkein rikos olla ostamatta niitä, ja ihana päästä vihdoin Kasun kanssa jonnekin matkalle. Juu että nyt näitä reissuja on tässä jonkin verran kertynyt taas ja töitä on pakko tehä hulluna kerätäkseen rahaa, mutta ei se mitään :D

perjantai 6. syyskuuta 2013

Ota mut syliin, pitele, mut älä omista


"Jos oon jo kotona, miten voi olla koti-ikävä?" Pakko jakaa toi biisi, se on vaan jotenkin aivan ihana, oon kuunnellut repeatilla vissiin 20 kertaa ja en malta odottaa, että Sanni julkaisee albuminsa! Sopii hyvin tähän fiiliksen, joka tulee kun sen sijaan että menisi juhlimaan fuksiaisten jatkoille, jää himaan tekemättä mitään ja vaan ahdistumaan. Kaikki on hyvin, lukukausi on alkanut hyvin, mä ehkä vihdoin osaan niin paljon espanjaa, että tuun selviämään muutamasta jäljellä olevasta filologian kurssista ilman aivan älyttömiä ahdistuskohtauksia ja oon mielettömän innoissani uudesta pääaineestani ja siitä, että sen lehtori on meidän proseminaarin ohjaaja, ja nyt mulla on etulyöntiasema, kun se tuntee mut jo ennen huomenna alkavaa praktikumia (olipas tossa lauseessa monta hienoa sanaa..).

Mut en tiedä mikä vaivaa. Kai se on se koko ajan läsnä oleva ikävä Peruun ja ihan yleinen kaukokaipuu myös. Mulla on kalenteri (liiankin) täynnä menoa, paljon kaikkea uutta, mitä kaipasinkin, mut tuntuu, että mä ihan ite revin itteäni koko ajan niin moneen suuntaan. Vähintään puolet mun sydämestä on vieläkin Perussa, ja tavallaan tuntuu, että on kaksi kotia, mutta samalla siltä, ettei sitä ole ollenkaan. Tavallaan ajattelee, että asiat olisi vieläkin samalla lailla, kun ne oli siellä ollessa, mutta ihmiset on muuttunut, olosuhteet on muuttunut, ja sitä pelkää liiankin kovasti, että kaikki unohtuu. Mä sain niin paljon, mutta samalla en oo enää varmaan koskaan täysin kokonainen yhdessä paikassa. Kaikki oli tän tunteen arvoista, mieluummin koki kuin olisi jättänyt kokematta. Nyt vaan myllää niin paljon erilaisia tunteita ja ajatuksia päässä, jotka ei läheskään kaikki ole julkaisemiskelpoisia, joten sen takia tää teksti on aivan todella epämääräinen. Pahoitteluni! Kuunnelkaa vaan biisit, siinä on ihan tarpeeksi :D

// Hay una cantante bastante nueva y me encantan estas dos canciones que tiene, especialmente la primera es preciosa. Todo está bien aquí, esta semana empezó el semestre y estoy muy demasiada ocupada con las clases y el trabajo, pero también tengo muchas cosas nuevas y divertidas programadas. No sé que más escribir, la versión en finés no tiene mucho sentido tampoco. Naah solo escuchen las canciones, no sé explicar nada más. (y no funciona bien Blogger ahora, no me deja poner el video de la otra canción, pero lo pueden encontrar a través de esto)

Tyhmä Blogger ei suostu löytämään muuta kuin radiosoittoversion tosta hausta, mistä saa suoraan youtube-videon tähän, ja haluan nimenomaan akustisen version, joten jos haluatte kuunnella, menkää siihen tästä!



perjantai 30. elokuuta 2013

Peru soundtrack


Perussa vietettyjen kuukausien aikana tuli todella monta kappaletta, joihin liittyy paljon muistoja ja joita kuullessa alkaa naurattaa, hymyilyttää tai itkettää tai kaikkia samaan aikaan. Näihin voi olla vaikea saada merkitystä, jos ei tiedä tarinaa, mutta tää blogi on aina ollut paitsi kertoa kuulumisia ja ajatuksia ja jakaa kuvia teidän kanssa ketkä tätä luette, myös mulle itselleni keino muistaa kaikki ja lukea näitä itsekin myöhemmin ja palata niihin hetkiin. Näiden musiikkien kanssa tää kirjoitus on nyt nimenomaan mulle itselleni, mutta tätä kautta pääsette kuulemaan vähän kuin mun Peru 2013 -soundtrackin ja myös tutustumaan teille osittain luultavasti uuteen musaan. Biisejä joista tulee Peru mieleen, olis niin paljon enemmänkin, mutta kun se on lähinnä musiikkia, mikä soi combeissa, kaupoissa ja baareissa, enkä mä tiiä niiden nimiä, ja nyt kun en niitä Suomessa kuule, en tiedä miten etsiä. Yritettiin Claudian kaa metsästää niitä biisejä, mutta se on vaikeeta, kun ei ne itekään välttämättä tiedä niiden nimiä, se on vaan semmoista taustamusaa, josta vasta siinä vaiheessa kun sen kuulee, tulee semmonen "ainiin tää on tää, tää soi Iquitosissa" tms. olo. Täytyy tyytyä näihin muutamaan, ja sitten myös musaan, joka ei ole latinoa, mutta joka on hyvin vahvasti osallisena mun Perun soundtrackissa. Näistä suuri osa ei taida olla edes perulaisia biisejä, eli tässä ei ole myöskään tarkoitus näyttää, että tällaista se musiikki siellä nyt on, tää on ainoastaan ne mitkä mulle tuo muistoja eri syistä, alkuperästä huolimatta. Ja en ole muuten sitten kattonut näitä videoita, kuunnellut vaan, joten en vastaa siitä, minkälaisia nää videot on! :D

// Hay algunas canciones que me traen tantos recuerdos de Perú, es como un soundtrack de mi tiempo allá. No todos son de Perú ni en español, pero son muy especiales. Y hay tanta música más pero es la música que se escucha en las combis, tiendas, lo que sea y no sé sus nombres y entonces es bastante dificil encontrarlas, especialmente ahora que ya estoy en Finlandia. Estas canciones son importantes por diferentes razones y me hacen sonreir, reir y llorar, normalmente todo al mismo tiempo. Perú, te extraño tanto!

Mutta siis. Salilta esimerkiksi tarttui nää tietyt biisit päähän. Ne soi siellä taustalla ja tanssitunneilla yritettiin liikuttaa lantiota (toiset sulavammin kuin toiset) esimerkiksi näiden tahtiin:





Oon kirjoittanut näitä joitain biisien nimiä ylös ja lukiessani Cariñito ja pistäessäni sen Youtubeen en muistanut yhtään mikä biisi tää oli, mutta heti ensimmäisistä sävelistä alkoi itkettää. Enkä tiiä edes miksi. Mulle ei tuu mitään selkeetä paikkaa tai hetkeä mieleen, jolloin tää olisi soinut, mutta ehkä tää oli niin kokonaisvaltainen ja kaikkialla, tästä biisistä tulee ehkä eniten sydäntäviiltävä ikävä Peruun, tää kuvastaa jotenkin sitä kaikkea liittymättä tarkasti mihinkään hetkeen


Tää kappale on vähän samantyylinen kuin edellinen, liittyy kokonaisvaltaisesti kaikkeen. Tosin yhtenä tiettynä muistona tulee kyllä mieleen, kuin Haydy siivosi eräänä maanantaiaamuna meidän huoneita ja tää raikasi täysiä


Tää on kanssa yks, josta yllätyin, että tää on Marc Anthonyn biisi, mulla on nimittäin sellainen olo, että oon kuullut tän useammin naisen laulamana ja vähän erilaisena versiona, mutta tän kertsi soi usein mun päässä


Tästä tulee mieleen yksi tietty hetki, vikana iltana taksissa, tää soi ja sanoin Ofirille, et vitsi tää kuulostaa tutulta, mikä tän nimi on. Eli selkeästi olin kuullut aikaisemmin, mutta ei siitäkään mitään tarkkaa muistoa, vaikka luulen, että baareissa tää on eniten soinut. Tästä tulee hyvä mieli :)


Löysin tän nyt semisattumalta, mutta kyyneleet taas valmiina. En koskaan oppinut tanssimaan salsaa mitenkään älyttömän hyvin (vain siinä vaiheessa ei ole ongelmia, jos mies tosissaan osaa viedä :D), mutta tää biisi, salsaa useammankin kerran mutta eritoten yksi tiistai-ilta, vapunvietto perulaisittain, Sargento Pimienta ja huoh mitä muistoja


Ei ollut kuitenkaan ikinä kyse vain espanjankielisistä biiseistä. On muutama suomenkielinen kappale, jotka eri syistä tuo mun mieleen aina Perun. Näiden kautta mä opetin paikallisille suomen kieltä ja kulttuuria ja nää seuraavat sai samalla itelle aivan valtavan merkityksen.

Kaikki alkoi tästä, monellakin tapaa, ja myös loppuu tähän. Tärkein biisi niin monella tapaa, tää on mun oodi Perulle sen kaikissa merkityksissä: "Minä en unohda sinua koskaan, vaikka en muistaisi omaa nimeäni"


Eräs ihminen tietää tän biisin merkityksen ja sen mitä se meille molemmille tarkoittaa


On hieno hetki, kun saa "opetettua" perulaista ymmärtämään jotain mielestäni todella suomalaista, nimittäin melankoliaa. Kiitos Christian siitä kuinka hyvä ystävä mulle oot ollut ja kuinka innoissasi oot ollut ymmärtämässä suomalaista mentaliteettia ja kuinka se kiehtoo sua. Kaks ihmistä kuunteli tätä biisiä monen monta kertaa putkeen, toinen ymmärtämättä lyriikoita, mutta molemmat tunsi samalla lailla, melankoliaa, joka saa surulliseksi mutta onnelliseksi samaan aikaan ja saa tuntemaan olonsa niin vahvaksi. (Christian, recuerdas esta canción y cómo te enseñe a entender algo tan finlandés, la melancolía?)


Ja viimeisenä kappaleena eräs tietty biisi, jolla on erityinen merkitys. Sitä tunnetta on vaikea kuvailla, kun bändi esittää biisin täydelle baarille ja sä tiedät, että laulaja laulaa sen suoraan sulle, mut voin kertoa, että se on jotain, mikä tuntuu aikas hyvältä ja mitä ei voi koskaan unohtaa.