perjantai 6. syyskuuta 2013

Ota mut syliin, pitele, mut älä omista


"Jos oon jo kotona, miten voi olla koti-ikävä?" Pakko jakaa toi biisi, se on vaan jotenkin aivan ihana, oon kuunnellut repeatilla vissiin 20 kertaa ja en malta odottaa, että Sanni julkaisee albuminsa! Sopii hyvin tähän fiiliksen, joka tulee kun sen sijaan että menisi juhlimaan fuksiaisten jatkoille, jää himaan tekemättä mitään ja vaan ahdistumaan. Kaikki on hyvin, lukukausi on alkanut hyvin, mä ehkä vihdoin osaan niin paljon espanjaa, että tuun selviämään muutamasta jäljellä olevasta filologian kurssista ilman aivan älyttömiä ahdistuskohtauksia ja oon mielettömän innoissani uudesta pääaineestani ja siitä, että sen lehtori on meidän proseminaarin ohjaaja, ja nyt mulla on etulyöntiasema, kun se tuntee mut jo ennen huomenna alkavaa praktikumia (olipas tossa lauseessa monta hienoa sanaa..).

Mut en tiedä mikä vaivaa. Kai se on se koko ajan läsnä oleva ikävä Peruun ja ihan yleinen kaukokaipuu myös. Mulla on kalenteri (liiankin) täynnä menoa, paljon kaikkea uutta, mitä kaipasinkin, mut tuntuu, että mä ihan ite revin itteäni koko ajan niin moneen suuntaan. Vähintään puolet mun sydämestä on vieläkin Perussa, ja tavallaan tuntuu, että on kaksi kotia, mutta samalla siltä, ettei sitä ole ollenkaan. Tavallaan ajattelee, että asiat olisi vieläkin samalla lailla, kun ne oli siellä ollessa, mutta ihmiset on muuttunut, olosuhteet on muuttunut, ja sitä pelkää liiankin kovasti, että kaikki unohtuu. Mä sain niin paljon, mutta samalla en oo enää varmaan koskaan täysin kokonainen yhdessä paikassa. Kaikki oli tän tunteen arvoista, mieluummin koki kuin olisi jättänyt kokematta. Nyt vaan myllää niin paljon erilaisia tunteita ja ajatuksia päässä, jotka ei läheskään kaikki ole julkaisemiskelpoisia, joten sen takia tää teksti on aivan todella epämääräinen. Pahoitteluni! Kuunnelkaa vaan biisit, siinä on ihan tarpeeksi :D

// Hay una cantante bastante nueva y me encantan estas dos canciones que tiene, especialmente la primera es preciosa. Todo está bien aquí, esta semana empezó el semestre y estoy muy demasiada ocupada con las clases y el trabajo, pero también tengo muchas cosas nuevas y divertidas programadas. No sé que más escribir, la versión en finés no tiene mucho sentido tampoco. Naah solo escuchen las canciones, no sé explicar nada más. (y no funciona bien Blogger ahora, no me deja poner el video de la otra canción, pero lo pueden encontrar a través de esto)

Tyhmä Blogger ei suostu löytämään muuta kuin radiosoittoversion tosta hausta, mistä saa suoraan youtube-videon tähän, ja haluan nimenomaan akustisen version, joten jos haluatte kuunnella, menkää siihen tästä!



2 kommenttia:

  1. "Mut en tiedä mikä vaivaa. Kai se on se koko ajan läsnä oleva ikävä Peruun ja ihan yleinen kaukokaipuu myös. Mulla on kalenteri (liiankin) täynnä menoa, paljon kaikkea uutta, mitä kaipasinkin, mut tuntuu, että mä ihan ite revin itteäni koko ajan niin moneen suuntaan. Vähintään puolet mun sydämestä on vieläkin Perussa, ja tavallaan tuntuu, että on kaksi kotia, mutta samalla siltä, ettei sitä ole ollenkaan. Tavallaan ajattelee, että asiat olisi vieläkin samalla lailla, kun ne oli siellä ollessa, mutta ihmiset on muuttunut, olosuhteet on muuttunut, ja sitä pelkää liiankin kovasti, että kaikki unohtuu. Mä sain niin paljon, mutta samalla en oo enää varmaan koskaan täysin kokonainen yhdessä paikassa. Kaikki oli tän tunteen arvoista, mieluummin koki kuin olisi jättänyt kokematta. Nyt vaan myllää niin paljon erilaisia tunteita ja ajatuksia päässä, jotka ei läheskään kaikki ole julkaisemiskelpoisia, joten sen takia tää teksti on aivan todella epämääräinen. Pahoitteluni! Kuunnelkaa vaan biisit, siinä on ihan tarpeeksi :D"

    Hei onneksi muistin lukea sun blogia! Tää oli tosi hyvä ja osuva teksti... ihan samat sanat on tullut suusta multa since 2007 ja näitä kaikki Lattarihulluuksia ei voi suusta päästää ääneen, varsinkaan sellaiselle joka ei voi samastua yhtään tilanteeseen. Erehdyin kertomaan yhelle tutulle miltä tuntuu, jos ajattelen Suomeen palaamista niin vastaus oli et "no mut kylhän siitä selvii kun eihän täällä tarvii ees jonotella mihinkään paikkoihin" juuu-u, just noin mä ajattelen :D nimittäin multa on tuntunut tolta sun tekstiltä sen jälkeen kun menin ekaa kertaa Lattareihin ja se tunne ei taida ikinä lähteä pois.. siks on hyvä, jos on kavereita, joiden kanssa voi locuroida samoista jutuista, muutenhan sitä tulis vielä enemmän locaksi.. T: tiedät kyllä kuka loca asuu BA:ssa ;) muchos besos ja hablamos pronto?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana locani siellä! (btw hyvä verbi toi locuroida, täytyykin alkaa käyttää sitä ;)) Tuntuu kyllä joo että kun kerran on lähtenyt, ei varmasti koskaan oo täysin kokonainen enää, mutta se kaikki on kyllä sen arvoista. Muista että vaikka kuinka vaikeeta on tulla sieltä Suomeen, niin täällä on ainakin yksi joka odottaa paluutasi paljon, että voidaan yhdessä potea kaukokaipuuta :)

      Poista