Vapaus käteen jää

Ei tartte nyt pelästyä, kaikki on kyllä ihan hyvin (tai tulee olemaan ainakin hetken päästä), mutta yks mun elämäni kauneimmista kuukausista loppui eilen niinkuin koko ajan oli tiedossa. Ei aina mee kaikki niinkuin Strömsössä, mutta elämä on ja mitäs muita kliseitä tähän heittäis. En halua sen tarkemmin alkaa selittää, olen ollut aivan älyttömän onnellinen ja tulen kyllä olemaan taas ja koen varmasti vielä kaikkea mahtavaa (kuten vaikka kohta, kun lähetään seikkailulle mun kaverin kanssa!), erilailla vaan. Tänään puhuin parhaiden tyttöjen kanssa, kun ne oli Ellan luona ihanassa kesäsäässä valmiina lähtemään piknikille. On järjetön ikävä teitä ja Suomea tällä hetkellä, mutta kuitenkin kuulun tänne. Äh mitä mä selitän.

Tää biisi on usein siteerattu, mutta kertoo kaiken oleellisen tämän hetken katkeransuloisesta, mutta kauniista, fiiliksestä:

Kun elämässä kaiken menettää

 silloin vapaus on ainut mitä käteen jää

On ylämäki raskas askeltaa

mutta alamäkeen liian usein katoaa

Jos se ei tapa niin se todellakin hajottaa

Ei muistojen päälle kultakerrosta saa

Hymyilet tai itket kuinka vaan

Ole hetki niinkuin huomista ei olisikaan

 

Iquitos

Onneksi siitä ei ookaan kun aika tasan kuukausi, kun saavuttiin sademetsästä takaisin, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan kertoa siitä, eikö niin? Oltiin siis Conchitan kanssa tosiaan Iquitosissa, eli koillis-Perussa sademetsässä Amazonin rannalla. Sinne ei vie mikään tie, eli jos haluaa päästä sinne, on vaihtoehdot joko mennä bussilla jonnekin, jonka paikan nimeä en muista ja sieltä vähintään pari päivää veneellä, tai lentää. Rajoitetun ajan takia me valittiin lentäminen. Lähettiin tosiaan perjantaiaamuna klo 4 (kahen tunnin yöunien jälkeen) lentokentälle ja sieltä saavuttiin kuumankosteeseen Iquitosiin. Oikeesti se kuumuus oli jotain aivan uskomatonta.

Aikaisemmin mainitun kaksilahkeisen perhettä asuu Iquitosissa ja muutamalla puhelulla meitä oltiin vastassa lentokentällä ja majoituttiin niiden kodissa! Oli aivan mahtavasti tehty siltä, koska kyllähän sitä näkee kaupunkia aina aivan erilailla, kun pääsee paikalliseen elämään sisälle ja yöpymään jonkun kotona. Käytiin mm. markkinoilla (torilla, mikä nyt olis hyvä käännös) ja juhlittiin perheen tyttären synttäreitä sen kavereiden kanssa ja käytiin paikallisessa yökerhossa (jossa mulla tuli tosi vahvat Seurahuone-vibat, hämmentävää :D). Oltiin aivan kuolleita koko päivä niin vähien yöunien ja sen kuumuuden takia, ja nukuttiin parikin kertaa päikkärit, mutta tutustuttiin tosiaan kyllä Iquitosiin myös :) Se on tosiaan siis semmoinen kevyt Helsingin kokoinen kaupunki keskellä sademetsää, tärkein kulkuväline on mototaksit, mitä näkyy tossa ekassa kuvassa, ja mopot ja niillä sitten huristellaan menemään. Mulla ei oo niin paljon kuvia itse kaupungista, mutta oli se aivan erilainen kuin Lima, ja köyhyys oli jotenkin paljon käsinkosketeltavampaa. Yritän joka kerta kirjoittaa jotain fiksua köyhyydestä ja siitä, miten se näkyy, mutta en osaa selittää, ja jotenkin musta tuntuu idiootilta kirjoittaa. Okei, suurin osa taloista on hökkeleitä, jotka ei menis ikinä Suomessa millään lailla läpi, mutta mä oon jotenkin niin tottunut tähän maahan jo, ja kaikki tuntuu kummallisen luonnolliselta. Mulle ei ole tullut sellaista "oi kauhea, miten ihmiset voi asua tällä lailla?" -kummastelua ja sitä kautta tavallaan nokanvartta pitkin katselua ja "voi raukka" -ajattelua. Nää elää täällä tällä lailla, ja vaikka mun sydäntä särkee se, kuinka tää kulttuuri ja sivilisaatio on aivan yhtä vanhoja ja vanhempiakin kuin suomalainen ja eurooppalainen ja kuinka täältä löytyisi kaikki edellytykset rikkauteen, ei sitä tule tapahtumaan, koska joku muu maa ja muut ihmiset päätti kauan sitten näiden puolesta eikä antanut vaihtoehtoja. Äh en tykkää yhtään kirjoittaa tällaisista asioista ja ilmaista mun mielipidettä mihinkään aiheisiin liittyen, koska mietin aina, että joku voi kaataa sen helposti jollain fiksummilla argumenteilla. Enkä tykkää myöskään yhtään kauhistella, että kun tämä ja tämä on niin paljon huonommin kuin Suomessa. Kuka sanoo, että joku asia on huonommin? Se on vaan erilailla tehty. En tiedä oliko tossa nyt mitään järkeä, koitan joskus selittää paremmin.

Sitä muuten usein syö kaikista parhaiten toreilla testaten kaikkea tyypillistä!

Mut siis, takaisin reissuun! Perheen poika tunsi retkien järjestäjän ja se mies tuli oikein sinne kotiin asti kertomaan meille vaihtoehdoista ja varattiin sitten yhen yön matka keskelle viidakkoa. Lähettiin lauantaiaamuna klo 8 (jälleen n. neljän tunnin yöunien jälkeen). Eka mentiin autolla kahen tunnin matkan päähän toiseen kaupunkiin ja sieltä veneellä vielä toiset pari tuntia, niin että oltiin kyllä aivan keskellä, hmmh, ei ehkä viidakkoa, mutta vettä kyllä. Nyt siellä on siis talvi vielä (älkää kysykö, miten on mahdollista, että yhen maan sisällä toisessa paikassa on talvi kun toisessa paikassa on kesä, mut sellainen tää on), ja silloin vesi on paljon korkeemmalla kun kuivakaudella. Meiän majoituspaikkaan ei päässyt mitenkään muuten kuin veneellä, eikä sieltä siis poiskaan millään muulla tavalla. Täytyy ehkä palata vielä joskus nähdäkseen sen silloin kun talot seisoo maalla tukevasti ja voi kävellä ympäriinsä!

Paikka, jossa kaks jokea yhdistyy ja sitä aletaan kutsua Amazoniksi ensimmäistä kertaa!

Indiana Jones valmiina seikkailuun!

Mentiin tonne samaan aikaan kahen ranskalaisen tytön kanssa, ja niiden kanssa tehtiin sitten kaikki retketkin. Oppaana meillä oli Pepé, todella mukava ja asiantunteva vanhempi mies, joka on alunperin kotoisin juuri sieltä keskeltä viidakkoa. Tykkäsin ihan hirveesti, koska kuten sanoin aikasemminkin, mulle on tosi tärkeetä, että se raha menee suoraan paikallisille ja nyt se varmasti meni. Tuolla järjestetään tosi paljon retkiä, joissa mennään kattomaan alkuperäisryhmiä, jotka sattumalta tanssii niiden tansseja sotamaalauksissa keskellä niiden kylää. En sano, ettei varmasti asiat olleet joskus niin, mutta kuten meiän opaskin sanoi, ei se enää ole niin, ja se on vaan show mitä luodaan turisteille. Nyt me mentiin vaikka kuinka pitkälle keskelle ei mitään, jossa ei ollut muuta kuin tämä majoitus, joka pyöri paikallisin voimin, niiden keskustellessa omalla kielellään ja jossa meiän retket koostui tasan siitä, mitä viidakko sillä kertaa meille halusi tarjota. Eläimet ei ollut häkeissä, niitä ei oltu laitettu esille meitä varten, kukaan ei ollut pukeutunut perinteisiin asuihin vaan näyttääkseen jotain "perinteistä". Oli vain me (ja muut matkailijat siellä majoituksessa), viidakko ja ihana rauhallisuus. Harmi, että meillä oli vaan niin vähän aikaa, sillä olis kyllä kovasti tehnyt mieli jäädä pidemmäksikin aikaa. Mutta paljon ehdittiin kuitenkin nähdä myös :)

Ekana löydettiin sen verran maata, että päästiin kävelemäänkin ympäriinsä ja kyllä se tosiaan tuntuu viidakolta. Ja "kahlattiin" myös jonkun verran, eli kastuttiin lantioon asti ja toivottiin vaan kovasti, ettei siellä ole kauheasti iilimatoja :D Ainakin vielä olen hengissä, eikä ole mitään oireita tullut mistään, joten eiköhän sitä vältytty kaikilta taudeilta. Kävelyn jälkeen mentiin veneellä vielä ympäriinsä, ja nähtiin mm. villidelfiinejä, kun ne hyppi vedessä (lähinnä evä vaan, mutta siellä ne oli!) ja yks laiskiainen puussa. Tehtiin myös vähän turhan läheistä tuttavuutta ampiaispesän kanssa, kaikki oltiin hetki aivan paniikissa, kun törmätään pesään ja ne on kaikkialla, eikä veneestä oikein pääse millään karkuun. Mua pisti varmaan viisi ja ton kokemuksen jälkeen katottiin kaikki läheltä menevät puunrungot hyvin tarkasti  :D Todistettiin myös auringonlasku, joka oli upea! Se laski aivan älyttömän nopeasti, kesti varmaan 10 minuuttia. Hieman erilaista kuin Suomen kesässä.

Illallisen jälkeen (oli muuten aivan sairaan hyvää ruokaa, mutta en ottanut yhtään kuvaa :/) mentiin vielä iltaretkelle, joka oli hieman jännittävää, kun tosiaan on aivan pilkkopimeetä, ja meiän tavoitteena oli vissiin löytää krokotiili. Musta tuntuu, että me kaikki tytöt vaan toivottiin, ettei se löydä meitä ensin! Ei sitten sitä nähty koskaan, mutta yks tarantella ainakin bongattiin, siinä oli ainakin mulle ihan tarpeeksi yhen elämän tarpeisiin. Vaikkei melkein mitään näkynyt, se meteli, mitä viidakko pitää öisin kun se herää eloon, on jotain uskomatonta. Ja mikä tähtitaivas! En tiiä miksi, mutta mulle on jotenkin aina tärkeätä löytää tähtikuvio Otava aina kun nään tähtiä, mutta täällä en oo nähnyt sitä, ja mietin johtuuko se siitä, kun ollaan päiväntasaajan eteläpuolella. No tolloin sen bongasin, vaan tajutessani, että sehän on väärinpäin! Siellä se möllöttää, mutta eripäin kuin Suomessa.

tosi huono laatu, mut näättekö?

Olipa ihanaa mennä jo klo 21 nukkumaan, molemmat aivan kuolemanväsyneinä. Valmistelut oli suihkuttaa ittensä ja hyttysverkko niin täyteen hyttysmyrkkyä kuin pystyi ja mennä nopeasti sen sisälle tarkistaen, ettei yhtään aukkoa jäänyt. Enpä olis ehkä sitä odottanut, mutta nukuin aivan älyttömän makeasti! Siihen asti, kunnes piti herätä viideltä ja olin aivan uskomattoman väsynyt, ja Conchita oli varma, että puhuin suomea, vaikka puhuin mielestäni espanjaa :D Herättiin niin aikasin voidaksemme mennä kattoo auringonnousua ja bongailemaan lintuja. Nähtiin kyllä vaikka mitä, mutta ihaninta oli se rauhallisuus, kun vaan melottiin eteenpäin ja tarkkailtiin elämää. Kyllä tuolla sielu lepää ihan tosissaan.

Viimeisenä aktiviteettina mentiin kalastamaan. Mä oon kalastanut elämässäni ihan vaan pari kertaa, eikä kalat oo mitenkään mun elämän suurin rakkaus, ne pelottaa ja inhottaa mua vähän. Ja olinko tietenkin minä sitten ensimmäinen ja ainoa, joka sai piraijan ja vielä aika ison! En tiennyt mitä tehä ja se tippui veneen pohjalle ja hyvä ku en hypännyt ite veneestä pois kun olin varma, että se hyppää mun paidasta sisään tai jotain vastaavaa. Joku rohkeampi sai sen päästettyä päiviltä ja sitten mulle naureskeltiin. En siis pelästynyt sen takia, että se on piraija ja pelkään, että se syö mut, en vain yleisesti ottaen oikein pidä kaloista. Ja silti olin meiän ammattikalastaja, sain nimittäin toisenkin piraijan, mutta se ehti karkuun, ennen kun sain sen veneeseen asti, ihan hyvä vaan :D Ja oli muuten tosi hyvää, kun ne myöhemmin valmisti sen meille lounaalla!

Upean vuorokauden jälkeen lähettiin takaisin Iquitosiin ja siellä käytiin vielä vähän pyörimässä keskustassa ja näytettiin perheelle kaikki miljoona kuvaa, mitä oltiin otettu. Seuraavana aamuna oli sitten nokka kohti Limaa. Oltiin hirveen lyhyt aika tuolla, ja tekemistä olisi riittänyt varmasti vielä moneksikin päiväksi, mutta opiskeluaikataulujen kanssa ei oikein pidempiä reissuja pysty tekemään, joten parempi toi kun ei mitään. Ja noin lyhyestä ajasta saatiin paljon kyllä irti ja kaikki oleellisin nähtiin.

Nyt on taas siis yks asia, minkä voi ruksata bucket listilta yli. Huh tekstiä tuli ihan mielettömästi, mutta oli nähtäväsi niin paljon kerrottavaa. En aloittaessani tiennyt, että vielä kahen tunnin päästä kirjoitan tätä, enkä sen takia ehdi mennä salille, mutta ei se mitään. Olin jo ehtinyt vähän unohtaa, kuinka kivaa meillä tuolla oli, tuli hirveä himo palata! Oon koko ajan vaan enemmän sitä mieltä, että jokaisen ihmisen pitäis kokea tää maa, täällä on niin mielettömästi nähtävää. Huomenna mennään minireissulle johonkin parin tunnin matkan päähän mun perulaisen kaverin kanssa! Ei tiedetä vielä minne, mutta en malta odottaa :)

Tekstin vois melkeinpä aina lopettaa näin:

Te amo Perú <3

El parque de las aguas

mojadaza!

Lauantaina mentiin siis isommalla porukalla paikkaan nimeltä Parque de las Aguas (eli vesien puisto tai joku muu mahtava käännös tähän väliin), ja oli tosi nätti! Siellä oli siis erilaisia suihkulähteitä, ja pimeellä se näyttäytyi tosi upeena noiden valojen kanssa. Niissä erilaisissa suihkulähteissä pysty siis kanssa leikkimään veden kanssa, kuten kuvista näkyy, enkä ollut tajunnut sitä ennen tonne menoa, että siinä ihan tosissaan kastuu, joten ei tietenkään ollut vaihtovaatteita tai muita hienouksia mukana. Mutta viihdyttiin tosi hyvin ja oli tosi hauskaa kastua totaalisesti leikkiessä, kunnon lapsetusolo havaittavissa :) Eipä siitä oikeestaan sen enempää kerrottavaa, annetaan kuvien puhua oikeutetusti puolestaan.

Nyt bloggeri suostuu jo vähän paremmin yhteistyöhön, mutta kyllä tossa kuvien laittamisessa yhä edelleen kestää aivan liian kauan, tätäkin oon taas joku pari tuntia taistellut. Tässä kokeiden jälkeen on ollut niin paljon vapaa-aikaa ja ollaan tehty kaikkea kivaa ja olisi niin paljon jaettavaa, että koitan ehtiä taas pian palata :) Ja kirjoittaa Iquitosistakin jossain vaiheessa! Ja tässä lähiaikoina lupaan kirjoittaa myös ruokapuolesta monipuolisten kuvien kanssa, on nimittäin kertynyt kameraan ja kahteen puhelimeen aikas paljon herkullisia kuvia ;) Mutta nyt mä meen nukkumaan, että jaksan huomenna herätä aikaisin mennäkseni salille (Conchita on hullu!). Laitan teille vikaksi vaan pari fiiliskuvaa meidän kotielämästä. Palailen taas!

ups, mitä tapahtu?

Oot liian kaunis häpeemään, etkä voi yhtään mitään menettää

(Noniin uus yritys..) Tää mun kirjoitustahti on jotain aivan mahdotonta, oon pahoillani. Iquitos-tekstin alku odottaa tuolla luonnoksissa, kirjoitan siitä myöhemmin, mutta nyt ei oo intoa siihen. Hassua tää elämä ollut nyt pari viikkoa. Tällä viikolla oli välikokeet, joista selvisin hengissä, arvosanoista en uskalla toivoa yhtään mitään, tärkeintä että olisin päässyt läpi niistä, sillä olin maailman huonoin opiskelija. Tässä on nyt ollut vajaan kuukauden verran semmonen aika vahva häiriötekijä mukana menossa ja jäi toi opiskelu aivan liian vähälle, en oo Suomessakaan mikään maailman ahkerin opiskelija, mutta nyt tällä viikolla painittiin jo aivan eri sfääreissä. Koita nyt lukea, kun on niin paljon parempaakin tekemistä ja seuraa tarjolla ja keskiviikkoillan kunniaksi juhlat huoneessa menossa :D Mut siis joo, nyt ei voi enää tehdä muuta kuin vain koittaa ryhdistäytyä seuraavia kokeita varten ja toivoa parasta näistä kokeista.

Eli siis, kyllä, tässä on ollut yksi kakslahkeinen aika intensiivisesti kuvioissa. Kaikki on hieman hankalaa, niin ei siitä sen enempää, mutta on tullut tehtyä vaikka mitä kivaa paikallista. Oon mm. käynyt kirkossa konsertissa kuuntelemassa sitä, kuten kuvista näkyy ja kuuntelemassa ja tanssimassa sen laulamaa salsaa, sekä pyöriny tässä lähellä, juoden sangriaa, syöden tacoja ja nameja jälkiruokia, ja tullut sivistetyksi perulaiseen ja latinalaisamerikkalaiseen kulttuuriin liittyen. Näiden lisäksi pari viikkoa sitten oltiin jalkapallo-ottelussa, oli kyllä aikamoinen kokemus. Yks mun perulainen kaveri kysyi ihan kauhuissaan, että mitä, ootteko käynyt stadionilla, ja vielä pohjoisen katsomossa, eli fanikatsomossa, mutta mitäs siellä, oltiin vähän kauempana niistä tosifaneista, niin hyvin meni, ei se yhtään vaaralliselta tuntunut vaikka siitä varoitellaankin. Yritettiin Conchitan kanssa opetella kannatuslauluja, jotka raikas koko pelin ajan stadionilla, mutta niitä oli jo niin paljon, että se oli haastavaa :D Peli oli ihan tavallinen liigapeli keskiviikko-iltana ja stadion on valtavan iso, joten vaikuttaa siltä ettei siellä olis ollut melkein ollenkaan porukkaa, mutta kyllä varmasti joitain tuhansia oli. Mahtava meininki oli!

Viime viikon lauantaina Barrancossa (yksi kaupunginosa toisella puolella kaupunkia) oli vähän kuin Helsingin Taiteiden yöhön verrattava tapahtuma, ihmisiä oli paljon liikkeellä ja siellä oli kaikenmaailman taideteoksia kadulla ja musiikkiesityksiä yms. Syynä mennä sinne oli tapahtuma jonka olin nähnyt facebookissa, jonka nimi oli Valo soi ja esiintyjänä joku suomalainen! Kuvauksessa sanottiin, että tämä suomalainen nainen soittaa ja laulaa 10 tunnin (!) ajan perinteisillä suomalaisilla soittimilla, kuten kanteleella, jotain ikiaikaista (ancestral, miten toi käännetään?!) musiikkia. Ajattelin, että se on varmasti jotain outoa, ja niinhän se olikin, mutta kiva että tuli käytyä, oli nimittäin aika absurdi tunne, että suomalainen esiintyy Limassa perulaisille tapahtumassa, missä oli liikkeellä tosi paljon porukkaa. Toivon vaan kovasti, ettei ihmiset, jotka ei tiedä mitään Suomesta, luule että me kaikki ollaan sellaisia haahuilijoita ja kuunnella vain noin outoa musiikkia :D Anteeksi, kuvat on todella surkeaa laatua, mulla oli vain mun huonompi kamera mukana ja salamalla niistä ei myöskään tule hyviä ja kaiken lisäksi akku loppui koko ajan.

"Mee nyt juttelee sille artistille, kun kerran molemmat on suomalaisia" "Mistä mä sille oikein juttelen?"

  

Tosiaan torstaina loppui kokeet, ja sen jälkeen on ollut ihana viikonloppu, kun on saanut olla ilman stressiä. Päivät vaan menee niin älyttömän nopeasti, kun ei tee mitään hyödyllistä, en voi uskoa, että nyt on taas jo sunnuntai! Mihin tää viikonloppu ja varsinkin koko viikko oikein meni? 

Torstai-iltana menin käymään spinningissä ja kun palasin sieltä, oli meidän huoneen pöydällä jo monta tyhjää oluttölkkiä ja seuraavana huomasin, että meillä on pitsaa, lisää olutta ja hyvää musiikkia ja kaikki tän kodin ihmiset. Mä rakastan mun kotia täällä! Mulla oli kyllä uskomaton tuuri tän kodin kanssa. Tää on tosiaan ihan 5 minuutin combimatkan päässä yliopistosta (kävellen joku 25 minuuttia, mulla on usein suunnitelmissa mennä kävellen, mutta sitten mulle tulee liian kiire ja on pakko mennä combilla :D), ja kahden tärkeän avenidan melkein risteyksessä, eli combeja menee ihan jokaiseen suuntaan, mutta kuitenkin rauhallisella kadulla. Tää meidän kaupunginosa, Pueblo Libre, on tavallisen kansan aluetta, ei kuten Miraflores, jossa on ulkomaalaisia joka kadunkulmassa. Tämä on siis kyllä vähän paremman keskiluokan asuinaluetta, mutta kuitenkin on tosiaan niin ihanan paikallinen ja samalla turvallinen. Tässä on lähellä kaikki mitä voi tarvita ja lähinnä mun elämä pyöriikin tässä lähellä. Pueblo Libressä ei myöskään tunne sitä, että tässä kaupungissa asuu lähemmäs 10 miljoonaa ihmistä, täällä on sopivasti menoa, mutta tää on ihanan ihmisen kokoinen. Toki käydään muillakin alueilla, mutta arki pyörii täällä ja varsin onnellisesti pyöriikin, mahtavan valinnan tein ottaessani tämän.

Ja nämä ihmiset, keitä mun kanssa asuu! Conchita on mulle ehdottomasti läheisin ihminen täällä, meidän yhteisasuminen on mennyt aivan älyttömän hyvin ja nautin ihan suunnattomasti meidän juoruiluhetkistä ja meidän arjesta. Muutkin tästä kodista on niin älyttömän hyviä tyyppejä, ja eniten täällä vietän aikaa näiden ihmisten kanssa, mennään yhdessä juhlimaan, käydään elokuvissa ja vähintään kerran viikossa läheisessä ravintolassa syömässä, varsinkin viikonloppuisin vietetään paljon aikaa yhessä. Mutta parhaita on ne hetket, kun satutaan kaikki olemaan yhdessä alhaalla syömässä tai kun ihmiset tulee meidän huoneeseen vierailulle ja jumitetaan kaikki yhessä.

mun tytöt <3

 Okei nyt toi yks saapui äitienpäivähuppelissa tänne ja on aika huvittava :D Mä keskityn nyt itekin juomaan viiniä, jonka Conchitan kaveri (chileläinen, joka on nyt käymässä täällä) meille toi! Oon kirjoittanut tätä tekstiä nyt noin neljä tuntia vaihtelevalla keskittymisellä, kun oon mm. syönyt tiramisua tässä välillä ja kun bloggeri toimii niin huonosti. Mut siis kaikki on aivan älyttömän hyvin just nyt, ja mulla on niin sairaan hyvä olo elämästäni täällä!

ps. Ei yleensä oikeesti juhlita näin paljon meidän huoneessa, tää viikko on nyt ollut vähän spesiaali nähtävästi. Mutta ihana :)